IFK Mariehamn jatkoi puhtaalla pelillä – "Oli vaikeaa"

TPS:llä oli alla kaksi tappiota eikä yhtään tehtyä maalia jalkapallon Veikkausliigassa, IFK Mariehamnilla puolestaan kaksi voittoa eikä yhtään takaiskumaalia. Sama sävel jatkui, kun sarjakärkeen siirtynyt Mariehamn voitti TPS:n vieraskentällä 1-0.

TPS aloitti todella terävästi. Kaksi kertaa pallo osui maalipuihin ja IFK:n maalivahti Simon Nurme torjui pari kertaa loistavasti. Jatkossakin TPS loi tilanteita ja IFK-luotsi Pekka Lyyski tunnusti reilusti, että Nurme pelasti joukkueelle pisteet.

- Olimme ensimmäistä kertaa isolla kentällä ja meillä oli vaikeaa. Kaikki tunnustus TPS:n pelille. Meillä on keskikentällä ongelmia, jotka pitää saada ratkaistua jatkoa ajatellen, Lyyski pohti jo tulevaa.

TPS:n valmentaja Mika Laurikainen säilytti edelleen positiivisen tunnelman.

- Pelasimme kauden parhaan pelimme ja maalinteko oli senteistä kiinni. Olemme kohdanneet kaikki viime kauden kärkijoukkueet ja seuraavaksi tulee HJK vieraissa. Samalla tavalla jatkamme, Laurikainen lupasi, mutta uskoi sen maalinkin pian tulevan.

Ottelun ratkaisu syntyi tunnin pelin jälkeen. Petteri Forsell laukaisi terävästi, TPS:n 18-vuotias debytanttivahti Arnold Uschanoff torjui eteensä ja Jani Lyyski pääsi iskemään pallon verkkoon.

Lue myös:

    Uusimmat