Idols-laulaja Heikki Tuomi tulkitsee neljännessä finaalikoitoksessa laulun rakkaudesta. Lyriikoita parhaillaan pänttäävä Heikki löytää myös samaistumispintaa voimakkaista tunteista kertovaan kappaleeseen.
Peacock-teatterin lavalla tullaan käymään tulevana sunnuntaina kilpailun neljäs finaali. Jännitysnäytelmän aikana finalistit esittävät elokuvista tuttuja sävelmiä.
Heikki Tuomi aikoo valloittaa yleisön Levottomat-elokuvasta tutulla Sugared-kappaleella. Heikki myöntää, etteivät kappaleen sanoitukset ole vielä täysin iskostuneet päähän. Kappaleen sanoma sen sijaan on Heikille tuttu, joka on 27-vuotisen taipaleensa aikana ehtinyt jo kokea monenlaista.
– Musta tuntuu, että tämä kappale aika suoraviivaisesti kertoo rakkaudesta. Ja sitten taas näillä suomenkielisillä sanoilla vaikka sanat muuttuu, niin ehkä se teema siitä ei niin paljoa kuitenkaan.
Kun puhe kääntyy tulevaan sunnuntaihin ja siihen, mahtaako Heikillä olla joku tietty ihminen tuolloin mielessään, muuttuu mies salamyhkäiseksi.
Neljäs finaali 1.4.2012 MTV3-kanavalla klo 19.30!
(MTV3)