Idols-Diandra mukaan Euroviisuihin?

Tuore Idols-voittaja Diandra Flores kertoi viimeisen finaalin jälkeisiä tunnelmiaan Huomenta Suomi -ohjelmassa. Tähtilaulaja pohti muun muassa, voisiko hän osallistua joskus Euroviisuihin.

Idolsin viimienen finaalitaistelu käytiin Helsingin jäähallilla sunnuntaina 6. toukokuuta 2012. Suomen kuudenneksi Idols-voittajaksi valittiin 62 prosentin äänienemmistöllä hyvinkääläinen Diandra Flores.

Vasta 17-vuotias laulajalahjakkuus vieraili heti Idols-voiton jälkeisenä aamuna Huomenta Suomi -ohjelmassa. Diandra muisteli voitonhetkiä ja kertoi, mitä hän itse ajattelee ulkomaiden valloituksesta.

– Totta kai olen aina haaveillut, että pääsisin ulkomaille esiintymään. Katsotaan nyt kuitenkin ensin, miten täällä Suomessa lähtee käyntiin, hyväntuulinen Diandra toppuutteli.

Diandralta myös udeltiin, kiinnostaisiko tätä koskaan lähteä mukaan Euroviisuihin.

– Se olisi varmasti aika jännää. Olen hirveä euroviisufani, varsinkin pienenä olin. Katsoin ne aina ja mulla oli omat suosikit siellä, Diandra vastasi hymyillen.

Lisäksi laulajalahjakkuus paljasti, että huikeista laulutaidoistaan huolimatta hänellä ei ole absoluuttista sävelkorvaa. Sen sijaan eräs toinen ominaisuus auttaa häntä hahmottamaan musiikkia.



sunnuntaina 13. toukokuuta 2012 kello 19.30 MTV3-kanavalla!

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat