Idänkauppayhtiön entistä johtoa epäillään törkeästä rahanpesusta

Suurehkon idänkauppakonsernin johdossa toimineita epäillään törkeästä rahanpesusta. Helsingin käräjäoikeus on vanginnut joulukuussa neljä Sekom Groupin johtoon kuulunutta ihmistä. Vangittuina ovat muun muassa nyt jo entiset toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja.

Yhtiö tiedotti illalla vaihtaneensa viime viikolla johtoaan. Yhtiön mukaan vangittuina olevat eivät ole enää mukana yhtiön hallinnossa. Uusi toimitusjohtaja on Petri Mäkinen ja uusi hallituksen puheenjohtaja Marko Sjöblom.

Käräjäoikeuden papereiden mukaan epäilty törkeä rahanpesu on tapahtunut vuosina 2002 - 2004.

Sekom työllistää noin 130 ihmistä suoraan Suomessa ja noin 2500 epäsuorasti ympäri maailmaa. Vuonna 2004 liikevaihto oli yli 500 miljoonaa euroa. Päätoimialaksi konsernin verkkosivuilla mainitaan öljytuotteiden kauppa. Ryppääseen kuuluu useita yrityksiä.

Käräjäoikeuden diaaritietojen mukaan vangitsemisia on vaatinut keskusrikospoliisi. KRP:n rahanpesun selvittelykeskuksesta asiasta ei kuitenkaan kerrottu mitään. Uusi toimitusjohtaja Mäkinen ei halunnut kommentoida STT:lle rikosepäilyjä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat