Idän maakunnat haluavat suoran junayhteyden Helsinki-Vantaalle

Itä- ja Kaakkois-Suomen maakunnat haluavat suoran junayhteyden pääradalta Helsinki-Vantaan lentokentälle. Alueiden maakuntajohtajat jättivät asiaa koskevan kirjelmän liikenneministeri Anu Vehviläiselle (kesk.) Helsingissä.

Maakunnat esittävät, että pääkaupunkiseudun kehärata toteutettaisiin siten, että osa junista kulkisi pääradalta suoraan lentoasemalle.

Lentoasemalta rata kulkisi terminaalin alitse Martinlaaksoon ja sieltä edelleen Pasilan kautta Helsingin rautatieasemalle. Nykyisin lentokentälle menevien junamatkustajien täytyy vaihtaa Tikkurilan asemalla linja-autoon tai taksiin.

Ruuhkat vähenisivät

Maakuntajohtajien mukaan yhteydestä hyötyisivät etenkin ne radanvarsikunnat, joista lentokentälle on muutaman tunnin ajomatka tai joista ei ole lentoyhteyksiä. He uskovat, että rata muun muassa vähentäisi lentokentälle suuntautuvaa yksityisautoilua.

Myös ruuhkautunutta rataliikennettä Helsingin keskustaan saataisiin vähennettyä, jos osa maakunnista tulevista junavuoroista ajettaisiin suoraan Helsinki-Vantaalle.

Hallituksen liikennepoliittisen selonteon valmistelu on vielä kesken, eikä ministeri Vehviläinen sen vuoksi halua kommentoida asiaa. Maakuntajohtajien kanssa kuitenkin sovittiin, että noin kilometrin pituisesta ratapätkästä tehdään uusi kustannuslaskelma. Se valmistunee lähikuukausina.

Maakuntajohtajat arvioivat, että radanpätkän hinnaksi tulisi 10-20 miljoonaa euroa. Koko kehäradan arvioidaan maksavan noin 500 miljoonaa euroa.

Kirjelmän allekirjoittivat Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Kainuun, Kymenlaakson, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Päijät-Hämeen maakunnat.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat