ICL:n laajentuminen tuo 500 uutta työpaikkaa

Kansainvälinen tietotekniikkayhtiö ICL laajentaa tuntuvasti Internet-liiketoimintaansa. Laajennuksen myötä Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin syntyy seuraavien kolmen vuoden kuluessa 4400 uutta työpaikkaa, joista 500 Helsinkiin ja Tampereelle, yhtiö kertoi keskiviikkona.

Ennestään ICL toimii Suomessa 27 paikkakunnalla ja työllistää noin 2000 ihmistä. Heistä runsaat 200 työskentelee nimenomaan sähköisen kaupankäynnin osaamisen parissa. Helsinkiin ICL perustaa nyt uuden Internet-palvelujen kehittämiseen erikoistuneen keskuksen. Vastaava keskus tulee myös kuuteen muuhun Euroopan kaupunkiin.

Yhtiö odottaa nettipalvelujen kysynnän kasvavan tuntuvasti varsinkin langattomalla puolella eli WAP-puhelimissa ja digitelevisiossa. ICL:n maailmanlaajuisen internet-toiminnan liikevaihto oli viime vuonna noin 750 miljoonaa markkaa, ja tänä vuonna sen odotetaan kaksinkertaistuvan.

Kolmen vuoden kuluessa yhtiö aikoo investoida sähköisen liiketoiminnan laajennuksiin runsaat 900 miljoonaa markkaa. ICL julkisti keskiviikkona myös Nokian kanssa tehdyn sopimuksen uusien wap-sovellusten kehittämisestä Nokian työkaluilla.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat