ICL Invian tulos painui tappiolle

Sähköisen kaupankäynnin ratkaisuja ja tietotekniikkapalveluja tuottava ICL Invia julkisti tänään tappiollisen osavuosituloksen. Yhtiön mukaan tietotekniikkapalvelujen kysyntä on pysynyt Suomessa edelleen alhaisena, sillä asiakkaat eivät ole ryhtyneet odotetusti uusiin hankkeisiin vuosituhannen vaihteen jälkeen.

ICL Invia on japanilaisen tietokoneyhtiö Fujitsun tytäryhtiö. Huhti-syyskuussa yhtiön tappiot olivat 10,8 miljoonaa euroa. Vielä alkuvuonna ICL Datana tunnettu yhtiö näytti vuosi sitten vastaavaan aikaan 10,1 miljoonan euron voittoa. ICL Invian liikevaihto supistui huhti-syyskuussa 162,9 miljoonaan euroon edellisvuoden 166,3 miljoonasta. Vuotta aiemmin liikevaihto käsitti pelkästään Suomen toiminnan. Valtaosa Suomen liikevaihdon laskusta johtui syyskuussa myydyn tuotemyyntitoiminnan liikevaihdon pienenemisestä, yhtiö kertoi osavuosikatsauksessaan.

ICL Invian liiketulos painui 7,2 miljoonaa euroa tappiolle edellisvuoden 9,5 miljoonasta eurosta. Yhtiön mukaan liiketulosta rasittivat erityisesti heinäkuun alussa hankitut tappiolliset Skandinavian liiketoiminnot. Heinäkuun tappiot aiheutuvat kesälomista, kun lomakausi pienensi asiantuntijatyön laskutusta. Elokuu ja syyskuu sen sijaan olivat Suomessa voitollisia.

Skandinavian liiketoimintojen tappioiden ja näihin toimintoihin liittyvän rakennemuutoksen takia ICL Invia arvioi tuloksen jäävän edellistä tilikautta alemmaksi. Suomessa toisen vuosipuoliskon tuloksesta odotetaan parempaa kuin ensimmäisen vuosipuoliskon tulos oli. ICL Invia aikoi listautua Helsingin pörssiin, mutta kesäkuun lopussa yhtiö ilmoitti lykkäävänsä pörssiin menoa epäsuotuisan markkinatilanteen takia.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat