ICJ arvostelee USA:n kuolemantuomioita

Arvostettu Kansainvälinen lakimieskomissio (ICJ) julkaisi tänään selonteon, jossa arvostellaan USA:n oikeuskäytäntöä. Lakimiesryhmän tekemän raportin mukaan kuolemanrangaistuksia langetetaan USA:ssa mielivaltaisesti ja kuolemantuomiot sortavat maan mustia kansalaisia.

USA:ssa vuosina 1973-95 kuolemantuomion saaneista vangeista 40 prosenttia oli mustia. Kaikkiaan mustien vankien osuus oli 44 prosenttia. USA:n koko väestöstä afroamerikkalaisia on kuitenkin vain kuusi prosenttia.

ICJ:n raportissa todetaan, ettei USA kunnioita kansainvälisiä ihmisoikeus- ja tasa-arvosopimuksia, joiden noudattamiseen maa on sitoutunut. USA:ssa langetetut kuolemantuomiot ovat "mielivaltaisia ja rasistisia, eikä vakavista rikoksista tuomituille voida taata rehellistä oikeudenkäyntiä". ICJ:n pääsihteerin Adama Diengin mukaan selonteon päätelmät ovat hälyttäviä, semminkin kun USA usein korostaa yksilön oikeuksien ja -vapauden tärkeyttä.

Lakimiesryhmä - johon kuului asiantuntijoita Intiasta, Ruotsista, Nigeriasta ja Australiasta - kiinnitti selonteossa huomiota myös siihen, että oikeudenpalvelijat tulevat usein valituiksi virkoihinsa kuolemanrangaistusta kannattavien mielipiteidensä tähden. Mikäli amerikkalaiset piirisyyttäjät ja tuomarit haluavat säilyttää virkansa, heidän on jatkuvasti kuulutettava puoltavansa kuolemanrangaistusta, ja tämä vaarantaa oikeudenkäynnin puolueettomuuden. Lisäksi syyttäjät ottavat usein rikoksen uhrin omaiset huomioon tavalla, joka ei ole omiaan takaamaan oikeuden toteutumista.

ICJ ei ota kantaa kuolemantuomion puolesta tai sitä vastaan, mutta huomauttaa selonteossaan, että kuolemantuomion suosio on viime aikoina kasvanut.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat