ICC antoi pidätysmääräyksen Sudanin presidentistä

Haagissa toimiva kansainvälinen rikostuomioistuin on antanut pidätysmääräyksen Sudanin presidentistä Omar Hassan al-Bashirsta. Häntä syytetään sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan Etelä-Sudanissa sijaitsevassa Darfurissa.

Sadat mielenosoittajat kerääntyivät pääkaupungin Khartoumin kaduille vastustamaan tuomioistuimen päätöstä, kertovat silminnäkijät Reutersille.

Sudan kutsui pidätysmääräystä osaksi uuskolonialistista suunnitelmaa. Presidentin neuvonantaja Mustafa Osman Ismail sanoi, ettei hallitus ollut yllättynyt päätöksestä.

- Ne eivät halua, että Sudanista - - tulee vakaa, hän sanoi.

Maan johtava kapinallisryhmä Justice and Equality Movement sen sijaan kiitti päätöstä.

Egyptin ulkoministeri Ahmed Aboul Gheit vaatii YK:n turvallisuusneuvostoa perumaan pidätysmääräyksen.

Ihmisoikeusjärjestöt, kuten Human Rights Watch, ovat kiittäneet pidätysmääräystä, sillä se osoittaa niiden mielestä, etteivät edes valtionjohtajat voi syyllistyä sotarikoksiin joutumatta vastuuseen.

Sen sijaan jotkut Afrikka-analyytikot ovat arvostelleet pidätysmääräyksen ajankohtaa. Pidätysmääräys voi heidän mielestään vahingoittaa Itä-Afrikassa meneillään olevien konfliktien ratkaisupyrkimyksiä.

(MTV3-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat