Iäkkäitä kuljettajia yhä enemmän tien päällä

Iäkkäiden kuljettajien määrä liikenteessä moninkertaistuu tulevina vuosikymmeninä.

Ajoneuvohallintokeskuksen (AKE) ennusteen mukaan Suomen teillä liikkuu vuonna 2040 kolme kertaa nykyistä enemmän yli 74-vuotiaita ja seitsemän kertaa enemmän yli 84-vuotiaita kuljettajia.

Iäkkäiden kuljettajien määrään vaikuttaa muun muassa väestön ikääntyminen: Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan vuonna 2040 reilu neljännes Suomen väestöstä on yli 65-vuotiaita.

Tutkimuksen mukaan autonomistuksen yleistyessä sekä iäkkäiden terveydentilan parantuessa on todennäköistä, että yhä useampi ikääntynyt uusii ajokorttinsa yli 70 vuoden iässä.

AKE:n mukaan naiset lopettavat säännöllisen autolla ajamisen usein jo ennen kuin täyttävät 70 vuotta, eivätkä yritä uusia korttiaan. Miehet sen sijaan ovat innokkaita jatkamaan ajamista. Ajo-oikeudesta luovutaan yleensä terveyssyistä.

Ajokortti hankitaan mahdollisimman aikaisin

Tutkimusten mukaan nuorten ajokortin hankinta on viime vuosikymmeninä myöhentynyt monissa maissa. Suomessa 90 prosenttia nuorista aikoo kuitenkin hankkia ajokortin heti, kun se on mahdollista.

AKE:n tutkimuksen mukaan keskisuurilla kaupunkiseuduilla nuorilla on huomattavasti enemmän ajokortteja kuin pääkaupunkiseudulla tai pienissä seutukunnissa, mutta erot tasoittuvat yli 30-vuotiaiden ikäluokissa.

Naisilla ajokorttitiheys on pääkaupunkiseudulla kaikissa ikäryhmissä selvästi pienempi kuin muilla seuduilla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat