Iäkkäät kuljettajat kolariherkkiä risteyksissä

Vasemmalle kääntyminen on erityisen hankalaa, koska kuljettaja joutuu tarkkailemaan kaikista suunnista tulevaa muuta liikennettä.

-Liikenteessä aika on usein ratkaiseva tekijä. Iäkkäät tarvitsevat enemmän aikaa havaitsemiseen, päätöksentekoon ja toimenpiteiden suorittamiseen. Iäkkäät reagoivat hitaammin kuin nuoret, jolloin virheiden todennäköisyys lisääntyy nopeassa toiminnassa, Liikenneturvan aluepäällikkö Raimo Kinisjärvi sanoo.

Oulun läänin liikenneturvallisuusasiain neuvottelukunnan kokouksessa puhuneen Kinisjärven mukaan iäkkäiden kuljettajien ongelmista ensimmäisenä on risteysajo ja kääntymiset. Sen jälkeen tulevat huomion kiinnittäminen takaa tulevaan liikenteeseen, liikkeellelähtötilanteet ja auton sijainnin pitäminen vakaana kaarreajossa.

-Iäkkäät kuljettajat ovat kuitenkin monessa suhteessa parempia kuin keskivertoautoilijat. He eivät ota turhia riskejä liikenteessä. Heillä ei ole tarvetta näyttää muille kuinka auto kulkee. Iäkkäät eivät syyllisty ylinopeuksiin eivätkä rattijuopumukseen. He ovat vastuuntuntoisia ja maltillisia autoilijoita, Kinisjärvi kiittelee. Viime vuonna Suomen tieliikenteessä kuoli ennakkotietojen mukaan 396 henkilöä. Niistä yli 65-vuotiaiden osuus oli 104. Sen lisäksi liikenteessä loukkaantui 927 iäkästä henkilöä.

Iäkkäille jatkokoulutusta

Liikenneturvan mukaan Suomessa on tällä hetkellä voimassaolevia ajokortteja yli kolmella miljoonalla henkilöllä. Niistä iäkkäiden osuus on noin 250.000.

-Kymmenen vuoden kuluttua iäkkäitä ajokortin haltijoita on jo yli 500000. Jatkokoulutuksella taitoja pidetään yllä mahdollisimman pitkään, Raimo Kinisjärvi sanoo.

Ajokortin uudistamiseksi tarvitaan näön tarkastus 45 vuotiaana. -Näköaistin muutokset alkavat tulla esiin jo 40 vuotiaana lähinäön heikkenemisenä, Oulun läänin lääninlääkäri Aira Uusimäki huomauttaa. Hänen mukaansa ikääntymiseen liittyviä muutoksia ovat myös hämäränäköön mukautumisen heikkeneminen, näkökentän supistuminen ja häikäisytaipumuksen lisääntyminen. Myös etäisyyksien arviointi heikkenee. Uusimäki sanoo ikääntymisen myötä myös tasapainon muuttuvan. -Tuntemukset tasapainon epävarmuudesta ja huimauksesta ovat tavallisia. Asennon korjaus vaikeutuu ja hidastuu.

Lääkitys ja sairaus riskejä

Kuudestakymmenestä ikävuodesta alkaen lääkäriltä tarvitaan perusteellisempi ajokorttilausunto. Ammattiautoilijoita määräykset koskevat 50 ikävuodesta alkaen. Ikääntymisen myötä useat sairaudet saattavat aiheuttaa Uusimäen mukaan kohtauksittaista ajokyvyn heikkenemistä.

-Tälläisiä ovat esimerkiksi vaikeat sydänsairaudet ja erilaiset hermoston toiminnan häiriöt. Myös lääkitys saattaa vaikeuttaa tarkkaavaisuutta liikenteessä, Aira Uusimäki täydentää. Hän sanoo ikääntymiseen liittyvien fyysisten ja psyykkisten muutosten tapahtuvan hiljakseen. -Sairastuminen voi äkillisestikin johtaa ajokyvyttömyyteen ja vaatii aina tapauskohtaisen harkinnan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat