IAEA: Pohjois-Korea vakavin ydinuhka maailmassa

Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n johtajan Mohamed ElBaradein mukaan Pohjois-Korea uhkaa vakavimmin ydinaseiden leviämisen estämistä maailmassa. ElBaradein mukaan on tosin myönteistä, että pohjoiskorealaiset haluavat ratkaista asian neuvottelemalla. Ratkaisua on kuitenkin turha odottaa pian.

- Tärkeintä on saada heidät ymmärtämään, ettei ydinaseella kiristäminen kannata, ElBaradei sanoin Maailman talousfoorumissa Sveitsin Davosissa.

Pohjois-Korean on määrä jatkaa aiemmin kariutuneita ns. kuuden osapuolen neuvotteluja ydinkiistasta Etelä-Korean, Kiinan, Yhdysvaltain, Japanin ja Venäjän kanssa tämän vuoden aikana.

Davosin kokoukseen niin ikään osallistuneen eteläkorealaisen Daesung-energiayhtiön johtajan David Kimin mukaan Etelä-Korean liike-elämässä ei juuri olla huolestuneita pohjoisen ydinasehaaveista. Hänen mukaansa ydinaseessa on kyse lähinnä symbolisesta ylpeyden aiheesta ja itsepuolustuksesta.

- On epärealistista ajatella että he hyökkäisivät Yhdysvaltain kimppuun tuollaisen alkeellisen vehkeen kanssa, Kim sanoi.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat