IAEA: Iran kehittelee ydinasetta

Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA pelkää Iranin kehittelevän ydinaseella varusteltua ohjusta. Epätavallisen suorassa lausunnossaan IAEA sanoo ensimmäistä kertaa, että se uskoo Iranin havittelevan ydinasekapasiteettia.

Järjestön viime vuonna julkisuuteen vuotaneen raportin mukaan Iranilla on jo hallussaan asiantuntemusta toimivan ydinaseen rakentamiseksi. Raportissa kerrottiin myös, että Iran on myös onnistunut tuottamaan pienen erän ydinaseissa tarvittavaa rikastettua uraania.

Yhdysvallat on varoittanut Irania vakavista seurauksista, jos se ei huomio kansainvälisen yhteisön vaatimuksia ydinaseohjelmansa keskeyttämiseksi. Yhdysvallat ajaa parhaillaan YK:n turvallisuusneuvostossa aloitetta uusien sanktioiden asettamiseksi Irania vastaan. Myös aiemmin vastahakoisen Venäjän kerrotaan tukevan uusia pakotteita.

Iran pitää edelleen kiinni kannastaan, jonka mukaan maan ydinohjelma tähtää rauhanomaisiin tarkoituksiin kuten sähköntuotantoon.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat