IAEA: Iran jatkaa edelleen ydinohjelmaansa

Iran jatkaa yhä ydinohjelmaansa, toteaa Kansainvälinen atomienergiajärjestö raportissaan. Maasta on muun muassa löytynyt uraania paikasta, jota IAEA ei ole aiemmissa raporteissaan maininnut.

Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n raportin mukaan Iran on saanut tuontiosia ydinkiihdyttimiin, joilla pystytään tekemään ydinpommeihin soveltuvaa uraania. Iran on aiemmin kertonut, että kiihdyttimet on valmistettu pelkästään iranilaisista osista.

Iran on myös jatkanut kiihdyttimien kehittämistä, vaikka se on luvannut jäädyttää ydinohjelmansa.

Jo perjantaina annetun, luottamukselliseksi tarkoitetun raportin tietoja vuoti uutistoimistoille tiistaina. Raportin mukaan maasta on myös löydetty ydinpommiin soveltuvaa uraania paikasta, jota IAEA ei ole aiemmissa raporteissaan maininnut.

Yhdysvallat on syyttänyt Irania aikeista valmistaa ydinase. Iran on kiistänyt tämän ja sanonut, että sen ydinohjelma on tarkoitettu ainoastaan energian tuotantoon.

Iran suostui viime vuonna jäädyttämään uraanin rikastusohjelmansa. Samalla se salli myös IAEA:n yllätystarkastukset maan ydinlaitoksiin.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat