Hyytävä tarina: entinen urheilutähti tapasi seitsemän vuotta aiemmin kuolleen kilpakumppaninsa – outo mysteeri sai vastauksen 16 vuotta myöhemmin

Tour de Francen kilpaurallaan voittanut entinen huippupyöräilijä Lucien Van Impe uskaltautui vasta 16 vuoden jälkeen kertomaan ihokarvoja nostattavan kertomuksen tapaamastaan miehestä, joka väitti olleensa Van Impen seitsemän vuotta aiemmin kuollut kilpakumppani.

Van Impe sai vuonna 2003 yllättävän kutsun illalliselle. Erikoista kutsussa oli vain se, että sen esittäjä oli espanjalainen José Manuel Fuente, jonka Van Impe tiesi kuolleen vuonna 1996 munuaistautiin – seitsemän vuotta aiemmin.

Belgialainen Tour de Francen vuoden 1976 voittaja epäili saamaansa yhteydenottoa, mutta päätti lähteä ottamaan selvää, mistä todella oli kyse. Entinen kilpakaksikko tapasi illallisella Van Impen kotikulmilla Belgian Geraardsbergenissä. Van Impe otti mukaan vaimonsa Ritan, ja myös Fuenteksi esittäytyneen miehen naisystävä oli paikalla.

Van Impe uskalsi kertoa mysteeristä vasta nyt, sillä ennen mysteerin lopullista selviämistä hän pelkäsi tulevansa leimatuksi pähkähulluna. 72-vuotias pyöräilijä kertoi asian viimein kirjassa ja podcastissa.

– Hän myös näytti entiseltä pyöräilijältä. Hänellä oli nyt parta ja muutama lisäkilo, mutta kun hän piti kättä kasvoillaan, ja näin vain hänen silmänsä, hän todella näytti tuntemaltani Fuentelta, Van Impe hämmästeli.

Vielä suuremman vaikutuksen belgialaiseen teki se, että mies tuntui tietävän asioita kaksikon kilpauralta ja huippupyöräilystä, joita Van Impe uskoi vain oikean Fuenten tietävän.

Mies selitti lavastaneensa kuolemansa

Illallisella vastapäätä Van Impea istunut mies kertoi lavastaneensa oman kuolemansa peittääkseen jäljet perässään pyöräliikkeensä konkurssin jälkeen. Espanjalainen myös katosi tapaamiselta hyvin yllättäen, mikä lisäsi Van Impen mielessä tapauksen arvoituksellisuuta. Kaksikosta otettiin kuitenkin valokuva yhdessä.

Joillekin ystävilleen ex-pyöräilijä tapauksesta kertoi, mutta koska vastapuolelta reaktioksi tuli vain naurua, hän päätti vaieta asiasta 16 vuoden ajan.

– Siksi Lucien ei ole koskaan kertonut illallisesta. Hän pelkäsi, että hänen leimataan hulluksi, sanoo Van Impen ystävä Filip Osselaer De Morgen -lehdelle.

Osselaer päätti kuitenkin tutkia asiaa yöunensa tapauksen takia menettäneen ystävänsä puolesta. Hän suuntasi Espanjan Benidormiin tapaamaan Fuenten leskeä Maria Elenaa.

Tunsi koko Fuenten tarinan ulkoa

Osselaer uskaltautui epäröinnin jälkeen mennä tapaamaan leskeä ja kysymään, oliko Fuente voinut lavastaa oman kuolemansa. Hänellä oli mukanaan valokuva Van Impessa ja Fuentesta. Vaimo ei kuitenkaan tunnistanut miestään kuvasta. Peitetarina ei ollut Marian mukaan mahdollinen.

Benidormissa Osselaer kuitenkin pääsi kuin sattumalta yhteyteen Lola-nimisen naisen kanssa, joka kaikeksi hämmästykseksi totesi kuvan miehen olevan hänen miesystävänsä Victor. Osselaer pääsi miehen jäljille ja seurasi tätä päivän. Seuraavana päivänä hän päätti mennä puhumaan Victorille.

Mies väitti yhä olevansa Fuente – Vueltan kaksinkertainen voittaja. Osselaerista oli kuitenkin selvää, että Victor valehteli.

– Hän alkoi kertoa tuhansia juttuja Tour de Francesta, Giro d’Italiasta ja Espanjan Vueltasta.

– En tajua, miten hänelle ei tullut huonoa omaatuntoa. Miksi hän teki näin? Osselaer hämmästelee.

– Uskon, että hän halusi tuntea olonsa tärkeäksi ja oli opetellut koko José Manuel Fuenten tarinan.

Osselaer löysi tarinalle kustantajan ja Van Impen eriskummallinen kertomus päätyi kirjaksi, jonka nimi kuuluu suomennettuna Mies, joka kuoli (tilasi sitten simpukoita, pyysi laskun ja katosi).

– Van Impe on helpottunut, sillä 16 vuoden jälkeen hän voi viimein sulkea Fuente-saagan, sanoo kirjan kirjoittanut Osselaer.

Lue myös:

    Uusimmat