Hyytävä kylmyys helpottaa - lumikuurot voivat haitata liikennettä

Tapaninpäivänä ulkona tarkenee jo hieman joulupäivää paremmin, sillä hyytävät pakkaset lauhtuvat hieman Etelä- ja Keski-Suomessa.

- Etelä- ja Keski-Suomessa viriävä tuuli heikentää pakkasta ensi yön ja aamun myötä, MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas kertoo.

Etelä- ja länsirannikolla pakkasta on huomenna noin viisi astetta. Idässä pakkasta voi olla paikoin yli 10 astetta.

Pohjois-Suomessa ja läntisessä Lapissa on runsaampaa pilvisyyttä ja lunta voi sadella heikosti. Lapin selkeillä alueilla voi olla paikoin jopa 30 astetta pakkasta.

Ajokeli paikoin huono

Etelä- ja Länsi-Suomessa voi huomenna paikoin esiintyä sakeitakin lumikuuroja, jotka haittaavat liikennettä.

- Jo aamusta voi tulla läntisessä Suomessa ensimmäiset lumikuurot. Ne liikkuvat päivän aikana kohti etelää ja samalla voimistuvat, Mäntykannas kertoo.

Viikonloppuna pakkanen kiristyy, eikä ainakaan laajoja lumisadealueita ole luvassa. Ajokelin kannalta varsinkin lauantai ja sunnuntai vaikuttavat varsin hyviltä.

-  Nyt näyttää siltä, ettei silloin tule missään päin maata lumikuuroja, Mäntykannas sanoo.


Lue myös:

    Uusimmat