Hyvingiensis-omenapiirakka (Omenapuupäivän voittoresepti)

9.9.2011 vietettiin Hyvinkäällä Suomen Rautatiemuseolla Omenapuupäivää. Tapahtumassa järjestettiin kaikille avoin omenapiirakkakilpailu.

Tuomareina kilpailussa toimivat kaupunginhallituksen Krista Silfverberg sekä Myllyn Paras viestintäpäällikkö Arja Savela. Omenapiirakkakilpailussa oli kaksi sarjaa, yleinen sarja ja Hyvingiensis-omenalajikkeen sarja. Tuomarit saivat maisteltavikseen useita herkullisia piirakoita.

Katso myös yleisen sarjan voittajaresepti:

Hyvingiensis-koristeomenapuu on sekä Valtionrautateiden että Hyvinkään kaupungin nimikkokasvi. Tämän vuoksi olikin osuvaa järjestää oma sarjansa myös tästä nimenomaisesta omenalajikkeesta. Hyvingiensis-sarjassa herkullisuus ja kekseliäs junakeksi-koristelu toivat tälläkertaa voiton. Voiton vei Lea Bergströmin leipoma piirakka.

Piirakkavuoan halkaisija 23,5 cm

Pohja:
1 kpl Myllyn Paras Pyöreä Piirakkataikina makea, 380 g

Täyte:
Hyvingiensis-omenoita
sokeria

Pinnalle:
sokeria ja kanelia
piirakkataikinasta leivottuja minipikkuleipiä

Pohja painellaan vuokaan tasaisesti ja reunoille kertynyt ylimääräinen pohjataikina, pienen nyrkin kokoinen ”köntti”, kaulitaan kuten piparkakkutaikina piirakan koristeita (pieniä vetureita) varten.

Hyvingiensis-omenasosetta varten pienet Rautatieomenapuun koristeomenat kuoritaan. Kattilan pohjalle puoli desilitraa vettä ja omenanpalat kattilaan, "keitetään" sokerin kanssa lähes soseeksi. Ei ihan hienoksi, sillä uunissa pienet möhkäleet pehmenevät lisää. Sose levitetään pohjan päälle täytteeksi. Soseen päälle laitetaan ohuesti kanelia ja hieman sokeria.

Koristeita varten piirakkapohjasta jäänyt "köntti" kaulitaan ja paistetaan piparkakuiksi. Koristeita ei ole tarkoitus syödä.

Tarjoillaan vaniljajäätelön kanssa.

Resepti: Lea Bergström

Reseptin tarjoaa: Myllyn Paras

Lue myös:

    Uusimmat