Hyvästi parakit - Pyhäjoen voimalan rakentajille luvataan melkein asuntomessuasumista

Fennovoiman tulevan ydinvoimalan rakentajat Pyhäjoella eivät joudu asumaan parakeissa. Fennovoima aikoo rakennuttaa tuhannelle hengelle tasokkaan asuntoalueen, kertoo yhtiön tekniikka- ja rakentamisjohtaja Timo Kallio.

– Rakentamistaso ei ole ihan asuntomesssualueluokkaa, mutta sunnilleen, Kallio kuvailee.

Kallio lupaa majoituskylään myös palveluita.

– Vähintäänkin ruokakauppa ja parturi on seuraava. Suunnitelmissa on myöskin jokin urheilutila sekä kokoontumispaikka.

Majoituskylä tulee voimalan rakentamisalueen ulkopuolelle mutta kuitenkin sen läheisyyteen Hanhikivenniemelle. Läheskään kaikille voimalan rakentajille majoitustilat eivät riitä.

– Kun laitoksella on tulevaisuudessa huoltoseisokkeja, silloin tulee noin tuhat henkeä. Asuntojen ensi tarkoitus on kuitenkin palvella rakentajia. Rakentamisvaiheessa väkeä on maksimissaan 3 000 - 4 000, Kallio selventää.

Parakeissa tiivistä

Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen sanoo, että kuntaan onkin kuvassa uusia asuntoja.

– On selvä asia, että asuntotuotantoa tarvitaan. Haasteena on rakentamisen mitoittaminen kestävälle pohjalle, Soronen pohtii.

Vielä rakenteilla olevan Olkiluoto 3 -yksikön kohdalla Eurajoella moni rakentaja on joutunut tyytymään parakkiasumiseen.

– Parakkien olosuhteista on keskusteltu paljon. Tiiviistihän niissä asutaan ja paikoin vaatimattomasti, luonnehtii Eurajoen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Vesa Jalonen.

Lue myös:

    Uusimmat