Hyväntekeväisyysjuoksulla ollut maratoonari kuoli – seuraukset erikoiset

Brittiläinen Claire Squires osallistui sunnuntaina hyväntekeväisyysjärjestön nimissä Lontoon maratonille. Maraton koitui hänen viimeisekseen, mikä näkyi yllättäen valtavana lahjoituspiikkinä Squiresin hyväntekeväisyyshankkeelle.

Squires, 30-vuotias kampaaja, lyyhistyi tielle aivan maratonin viime metreillä. Squiresin oman lahjoitussivun kautta JustGiving.comissa on lahjoitettu nyt jo noin 320 000 puntaa eli noin 392 000 euroa. Hyppäys on ollut hurja, sillä aluksi Squires oli saamassa kokoon vain 500 puntaa eli noin 600 euroa.

Squires osallistui Lontoon maratonille kerätäkseen rahaa Samaritans-järjestölle, jonka vapaaehtoisena hänen äitinsä on toiminut 24 vuoden ajan. Järjestön keräys- ja viestintäjohtaja Rachel Kirby-Rider on kertonut, että hyväntekeväisyysjärjestö on ymmällään Squiresin kuoleman synnyttämästä auttamishalusta.

– Clairen hyväntekeväisyysprojektille osoitetut lahjoitukset, jotka tehdään hänen muistokseen, ovat uskomattomia, Kirby-Rider sanoi Iso-Britannian Sky Newsille.

Squires on 11. Lontoon maratonilla kuollut osallistuja. Maraton järjestettiin ensimmäisen kerran 31 vuotta sitten.

Squiresin kuolinsyy selvinnee muutamien päivien päästä.

(MTV3 - AP)

Lue myös:

    Uusimmat