Hyvä uutinen vanhemmille: Äänekkäimmät lelut joutumassa pannaan

Lelujen turvallisuuteen liittyvää lakia ollaan tiukentamassa. Ehdotetussa uudessa laissa valmistajan, maahantuojien ja jakelijoiden vastuu lelujen turvallisuudesta kasvaa.

Ehdotuksessa uusia vaatimuksia tulisi etenkin lelujen kemiallisiin ominaisuuksiin.

– Syöpää aiheuttavien ja lisääntymiselle vaarallisten aineiden käyttöön puututaan entistä tiukemmin. Esimerkiksi lyijyn ja elohopean raja-arvoja kiristetään. Kuitenkin joitakin aineita voi edelleen käyttää rajoitetusti, esimerkiksi polkupyörien valmistuksessa tarvitaan nikkeliä, sanoo kaupallinen neuvos Ilkka Cantell työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Uutta voimassa olevaan, vuonna 1988 säädettyyn lakiin, on ehdotuksen vaatimus lasten lelujen äänenvoimakkuudesta. Ehdotuksen mukaan lelun hetkellinen tai jatkuva melu ei saa vahingoittaa kuuloa.

– Esimerkiksi vinkuvissa leluissa, joissa on pilli, tai ääntä päästävissä autoissa ääni voi vahingoittaa kuuloa, jos lapsi asettaa lelun esimerkiksi sisarensa korvan juureen. Ääniefekti saa ehdotuksen mukaan olla leluissa jatkossakin, mutta se ei saa olla häiritsevän korkea.

Ehdotus tiukentaisi myös tukehtumis- ja kuristumisvaaraan liittyviä säädöksiä.

– Tämä koskee elintarvikkeiden ja lelujen yhdistämistä. Esimerkiksi tikkukaramellin tai syntymäpäiväkakun sisällä voi olla lelu. Näissä tapauksissa lelu pitäisi olla omassa pakkauksessaan, jota lapsi ei voi niellä.

Valtioneuvosto hyväksyi eilen ehdotuksen lakimuutoksesta. Se menee presidentin esittelyyn 22. heinäkuuta ja eduskunnan on tarkoitus käsitellä lakimuutosta syksyllä. Lain toivotaan astuvan voimaan vielä tämän vuoden puolella.

Kemiallisten ominaisuuksien muutokset tosin astuisivat voimaan vasta heinäkuussa 2013. Lakiuudistus liittyy EU-direktiivien muutokseen.

Lue myös:

    Uusimmat