Hyrylän tulipalosta myrkyllisiä kaasuja - sulkekaa ikkunat

Hyrylässä Amerin alueella palaa noin 2 000 neliön teollisuusrakennus. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan kyseessä on kemikaalirakennus.

Palosta aiheutuu myrkyllisiä kaasuja, jotka leviävät ympäristöön tuulen mukana. Lähistöllä asuvia ihmisiä kehotetaan sulkemaan ikkunat ja pysymään sisätiloissa. Ihmisten olisi myös syytä poistua alueelta mahdollisuuksien mukaan.

Teollisuusrakennus palaa Tuusulan Riihikallion Majavantiellä. Vaara-alue ulottuu kohteesta koilliseen, vaara-alueen sektorin pituutena on noin 4 kilometriä ja se pitää sisällään Sulan ja Uusikylän alueet.

Teollisuusrakennuksessa on vaarallisia aineita, ammoniakkia ja kylmäainekaasuja, pelastuslaitos kertoo. Rakennuksessa saattaa olla myös öljyjä, kertoo päivystävä palopäällikkö Jarmo Kivistö Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta.

Palosta syntyy sankkaa savua, kertoo silminnäkijä. Paikalla on useita paloautoja ja useita ambulansseja.

Sanomalehti Keski-Uusimaan mukaan Tuusulan Itäväylä on suljettu tulipalon takia Keravan puoleisesta päästä ja Tuusulanväylällä ajavat autoilijat joutuvat ajamaan Hyrylän kautta.

MTV3 Uutiset seuraa tilannetta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat