Hypoteekkiyhdistys: Asuntomarkkinoiden kysyntä vahvaa

Yhdistyksen mukaan asuntomarkkinoiden rauhoittuminen korkojen nousun myötä antaa edelleen odottaa itseään.

Korkotason nousu ei ole rauhoittanut asuntomarkkinoita, katsoo Suomen Hypoteekkiyhdistys tänään julkistetussa asuntomarkkinakatsauksessaan. Markkinoilla vallitsee katsauksen mukaan edelleen vahva kysyntä. Uusien asuntojen rakennustöiden aloitusten vähentyminen herättää Hypon mukaan huolta markkinoiden kiristymisestä.

- Markkinoiden rauhoittuminen nousevien korkojen myötä antaa edelleen odottaa itseään. Vilkkaan kesäkuun jälkeen kauppaa käytiin elokuussa taas hyvin ja erityisesti uusien asuntojen kysyntä on ollut korkeista hinnoista huolimatta hyvä, kertoo toimitusjohtaja Matti Inha.

Inhan mukaan markkinoilla ei ole korkojen noususta huolimatta pystytty saavuttamaan kysynnän ja tarjonnan tasapainoa. Markkinaosuuksien voittaja löytyy yllättäen uusista asunnoista.

- Vahva kysyntä on edelleenkin markkinoilla vallitseva. Tätä taustaa vasten uusien asuntojen volyymin lasku on kuluttajan näkökulmasta huono uutinen. Se ei tue ostajien toiveita asuntojen maltillisesta hintakehityksestä, vaikka korkojen nousu vaikuttaakin toiseen suuntaan, huomauttaa Inha.

Lämmin ja ennätyskuiva kesä ei onnistunut kuivattamaan asuntomarkkinoita normaalia kausivaihtelua enempää. Hypon asuntomarkkinaindeksin pisteluku laski vain lievästi eli 445 pisteestä 405 pisteeseen.

Vahvasta peruskysynnästä johtuen nousevat korot ovat Inhan mukaan vaikuttaneet markkinoihin rauhoittavasti odotettua vähemmän. Korkojen nousu on ollut maltillista, ja uusin tasoihin on ehditty jo tottua, mainitsee Inha. Korkojen nousun odotetaan jatkuvan loppuvuoden aikana.

Muuttoliike kasvukeskuksin ja sitä kautta syntyvä kysyntäpaine on Inhan mukaan myös ylittänyt ennusteet. Epäsuhta on erityisen suuri pääkaupunkiseudulla, missä asuntoja rakennetaan huomattavasti kysyntää vähemmän.

- Asuntojen hinnat ovat korkeita. Hintojen nousun taittuminen ei ole vielä toteutunut. Lievä rauhoittuminen on leikannut vasta hurjimpia ylilyöntejä ja näkynyt myyntiaikojen pidentymisenä, Inha sanoo.

Asuntomarkkinoilla ollaan Inhan mukaan nyt lähellä suhdannehuippua. Ostajalla maltti on valttia. Ostajan on syytä arvioida kriittisesti kohteesta pyydettävää hintaa, hän huomauttaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat