Hypoteekkiyhdistys: Asunnot kallistuvat liikaa olosuhteisiin nähden

Tilastokeskus kertoi aamulla, että asuntojen hintaero pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välillä on kasvanut edelleen. Pääkaupunkiseudulla asunnot kallistuivat loppuvuonna 6,4 prosenttia ja muualla Suomessa 4,5 prosenttia vuoden takaisesta.

Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Matti Inhan mielestä hintojen nousu on olosuhteisiin nähden turhan suurta.

- Viime vuoden keväänä hinnat nousivat reippaasti eli laman aikana laskeneet hinnat otettiin reippaasti takaisin ja mentiin vähän ohikin. Olemme vieläkin laman jälkeisessä tilanteessa, joten kyllä kaikki lukemat ovat vuositasolla vähän turhan korkeita.

Loppuvuonna hintojen nousu hidastui

Inhan mukaan huolestuttava piirre pääkaupunkiseudulla on se, että uusien asuntojen hinnat jatkavat vielä kovempaa nousuvauhtia kuin vanhojen asuntojen hinnat.

- Hyvä puoli on kuitenkin se, että hintojen nousu ei jatkunut enää samanlaisena kuin alkuvuonna.

Vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat nousivat pääkaupunkiseudulla loka-joulukuussa vain 0,7 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä.

Inha: En jäisi odottamaan hintojen laskua

Inhan mielestä erityisempää kuplapelkoa ei ole.

- Jos jossain on ongelmia, niin pääkaupunkiseudulla. Täällä kuplan syntyä kuitenkin estää vahvasti se, että täällä on koko ajan alitarjontaa ja ylikysyntää. Ihmiset maksavat asunnoista paljon. Korot ovat edelleen erittäin alhaalla ja usko tulevaisuuteen on parantunut.

Jos asunnon ostoa suunnittelee, Inha ei jäisi odottamaan hintojen laskua.

- Aina markkinalla on ylihintapyyntöjä. Eihän mikään asunto ole sellainen, että juuri se pitäisi saada, jos siitä liikaa pyydetään.

Lue myös:

    Uusimmat