Hypo: Asuntokaupassa voi nyt tinkiä

Asuntokaupan luototukseen erikoistunut Hypoteekkiyhdistys ennakoi asuntokaupan hidastuvan ja hintojen laskevan. Pankki toteaa markkinakatsauksessaan, että hintojen lasku on ollut kesän aikana jopa odotettuakin nopeampaa. Asunnon ostoa suunnittelevia pankki kehottaa nyt suureen huolellisuuteen, jotta ei ajaudu kahden asunnon loukkuun. Pankin suositus onkin, että vanha asunto pitäisi myydä ensin ja tehdä kaupat uudesta vasta sitten.

Asuntokauppaa hiljentää kuluttajien heikentynyt luottamus niin yleiseen kuin omaankin talouteen. Ruoan ja öljyn kallistumien, korkeat inflaatioluvut ja korkojen voimakas nousu ja maailmalta Suomeenkin heijastuva finanssikriisi ja muut huonot uutiset ovat Hypon mukaan kaikki vaikuttamassa samaan negatiiviseen suuntaan. Moni ostaja toivoo ja odottaa hintojen laskua ja lykkää ostopäätöstään, mikä hiljentää markkinoita.

Hypo-pankin näkemys asuntomarkkinoiden tilanteesta loppuvuonna on varsin "harmaa". Rakentajat kertovat avoimesti rajoittaneensa uusien kohteiden aloituksia. Erityisesti kalliiden rivi- ja pientalojen kauppa on jumiutunut. Ostajat miettivät kauemmin, harkitsevat tarkemmin ja tinkivät enemmän.

Hypopankin mukaan myös uudiskohteiden kaupassa voi ja kannattaa nyt yrittää tinkiä tai neuvotella kaupan ehdoista.

Asunnon hankkijalle tarjolla entistä kalliimpaa rahaa

Hypoteekkiyhdistys ennustaa, että asuntolainojen marginaalit ovat nousussa.

- Marginaalit ovat tällä hetkellä 0,3-0,4 prosentin luokkaa. Näköpiirissä on, että ne nousevat 0,5-0,6 prosentin tasolle, sanoo Hypon toimitusjohtaja Matti Inha.

Marginaali tarkoittaa asuntolainan viitekoron päälle laskettavaa prosenttiosuutta, jonka pankki perii. Pankit ovat yleensä tinkineet omasta marginaalistaan, kun ne ovat kilpailleet uusista asuntolaina-asiakkaista.

- Meillä on erinomaiset työllisyysluvut, mutta ihmiset ovat tulleet varovaisiksi, vaikka olisi tarvettakin vaihtaa asuntoa, Inha sanoo.

Hän muistuttaa, että velalliset kykenevät selviytymään lainoistaan, koska työtä on tarjolla.

Asuntojen hinnat ovat nousseet lähes yhtäjaksoisesti jo kymmenen vuotta. Nyt myyntiajat ovat pidentyneet ja uusia, kalliita asuntoja on jäänyt rakentajien käsiin.

Selvä kipukynnys näyttää kulkevan 300 000 eurossa, sillä sitä kalliimmat asunnot ovat monelle palkansaajalle liian kalliita.

Lue myös:

    Uusimmat