Hyökyaalto-onnettomuuden uhrien määrä kasvaa

Papua-Uuden-Guinean hyökyaalto-onnettomuuden uhrien määrän pelättiin tiistaina nousevat huomattavasti arvioitua korkeammaksi. Uhreja oli tiistaihin mennessä löydetty 1200, mutta ainakin 6000 ihmistä oli edelleen kateissa, kertoi pääministeri Bill Skate. Elossa oli löytynyt yhteensä 2527 ihmistä.

Katolisen piispan Cesare Boniventon mukaan uhreja voi olla jopa 8 000. -En halua pelästyttää ketään, mutta se on ainakin varmaa, että menehtyneiden määrä ylittää pelastuneiden määrän, totaa Bonivento. Hänen mukaansa Australian armeija on pelastanut vain 500 ihmistä rannikolta, jolla asui noin 10 000 ihmistä. Jotkut heistä ehtivät paeta hyökyaaltoja läheisille vuorille, mutta Boniventon mukaan viidakossa piileskeli tiistaina enää korkeintaan 1500 ihmistä.

Onnettomuus tapahtui perjantai-iltana, kun kolme valtaisaa hyökyaaltoa iskeytyi maan pohjoisrannikolle. Vesi pyyhkäisi kartalta Sissanon laguunin kupeessa sijainneet neljä kylää ja vahingoitti useita muita. Hyökyaallot nostatti meren alla tapahtunut maanjäristys. Papua-Uuden-Guinean maansurua on syventänyt se, että onnettomuudessa menehtyi paljon pieniä lapsia, jotka eivät jaksaneet kiivetä puihin vettä pakoon. Paikalliset pelkäävätkin, että joistakin kylistä on kuollut kokonaisia sukupolvia.

Kuolleet haudataan tunnistamatta

Myöhään maanantaina Australian armeija toimitti paikalle 5 000 ruumissäkkiä, joita ei viranomaisten mukaan kuitenkaan voitu käyttää. Hajoamistilassa olevia ruumiita ei enää tiistaina edes yritetty tunnistaa, vaan vainajat poltettiin tai haudattiin löytösijoilleen välittömästi. Paikalliset asukkaat ja hautausurakkaan määrätyt sotilaat yrittivät välttää tartuntoja käyttämällä kasvosuojuksia.

Estääkseen kuumassa ilmanalassa helposti sikiävien tautien leviämisen pelastustyöntekijät myös ampuivat eläimet, jotka yrittivät kaivaa ruumiita haudoista. Useat maat ovat lähettäneet Papua-Uuteen-Guineaan pelastustyöntekijöitä ja -tarvikkeita, ja lisää apua oli tiistaina luvassa. Esimerkiksi Uuden-Seelannin avustusjärjestöt olivat tiistaihin mennessä saaneet kootuksi jo 50 000 dollaria (noin 275 000 markkaa).

-Uusi-Seelanti ja Papua-Uusi-Guinea ovat molemmat saarivaltioita. Uusiseelantilaiset tietävät, että onnettomuus voisi yhtä hyvin tapahtua täällä ja siksi he haluavat auttaa, totesi Punaisen Ristin edustaja. YK:n pääsihteeri Kofi Annan lupasi puolestaan maanantaina, että myös YK on valmis lähettämään apua Papua-Uuteen-Guineaan.

Sairaaloissa ahdasta

Maan harvaanasutun luoteisosan sairaalat olivat tiistaihin mennessä täyttyneet ääriään myöten ja potilaat joutuivat lojumaan nurmelle häthätää kyhätyillä vuoteilla. Esimerkiksi Raihun terveyskeskuksessa oli tiistaina 300 potilasta, vaikka siellä on vain 120 vuodepaikkaa, ja paikallinen ylä-aste oli lisäksi muutettu väliaikaisosastoksi. Jotkut loukkaantuneista suoriutuivat sairaalaan itse, toisia taas kantoivat paikalliset lähetyssaarnaajat. Useat kuitenkin odottivat tiistaina ilmakuljetuksia samoilla sijoilla, joille hyökyaalto oli heidät heittänyt.

Australian armeijan lääkintähenkilökunnan mukaan onnettomuudessa saadut vammat olivat pääosin sääri- ja reisimurtumia sekä kallohaavoja. Myös useita amputaatioita oli jouduttu tekemään. Pelastustyöntekijöiden päällimmäisenä huolena olivat tiistaina edelleen taudit, mm. kolera ja lavantauti. Lääkärien mukaan monet onnettomuudesta selvinneet voivat vielä menehtyä mm. hengitysteihin joutuneen suolaveden aiheuttamaan keuhkokuumeeseen. Telttasairaalojen paareilla makaavia potilaita valeltiinkin desinfiointiaineella, jotta pikkuhaavat eivät äityisi vakaviksi tulehduksiksi.
-Tulehtuneet haavat ovat nostaneet kaikille kuumeen, eikä meillä ole lainkaan antibiootteja, totesi Sissanossa työskennellyt australialaislääkäri Les Thompson.


Lue myös:

    Uusimmat