Hyökkäys Irakiin alkanut

Yhdysvaltain joukot aloittivat iskut Irakiin aamuyöllä.

Amerikkalaiset iskivät viime yönä Bagdadiin tarkoituksenaan eliminoida Irakin sotilasjohto. Ilmaiskut tehtiin kahteen kohteeseen, joista toinen on kaupungin keskustassa ja toinen sen eteläpuolella.

Yhdysvaltain mukaan iskuissa käytettiin tutkassa näkymättömiä koneita sekä ohjuksia, eikä kyseessä ole vielä täysimittainen ilmahyökkäys. Uutiskanava CNN:n mukaan Bagdadiin on ammuttu yli 50 risteilyohjusta.

Liittoutuman maajoukoille ei toistaiseksi ole annettu määräystä hyökätä Irakiin. Asiasta kertoi joukkojen edustaja.

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush puhui 5.15 Suomen aikaa aamulla ja vahvisti hyökkäyksen Irakiin alkaneen.

Bush sanoi tv-puheessaan, että hyökkäyksellä on tarkoitus riisua Irak aseista. Bushin mukaan Irak suojaa joukkojaan siviili-ihmiskilvillä. Hän sanoi myös, että sota voi kestää arvioitua kauemmin ja olla odotettua vaikeampi. Pentagon ilmoittaa, ettei liittoutuneiden maajoukkoja ole vielä määrätty hyökkäämään.

Presidentti Bushin Saddam Husseinille antama kahden vuorokauden armonaika umpeutui aamuyöllä kello kolmelta Suomen aikaa.

Blairille tieto jo puolilta öin

Bagdad aamunsarastuksessa sodan alkaessa

Yhdysvallat ilmoitti Irakin-iskusta Britannialle hieman jälkeen puolen yön. Pääministeri Tony Blairin tieto hyökkäyksestä saavutti nelisen tuntia ennen kuin Yhdysvaltain ja brittien yhteinen ilmaisku Bagdadiin alkoi.

Pääministeri Blair ei toistaiseksi ole ilmoittanut, pitääkö hän briteille Irakin-sotaa käsittelevän puheen.

Yhdysvalloilla hallussaan Irakin tärkein radiotaajuus

Yhdysvaltain armeija on ilmeisesti ottanut haltuunsa Irakin tärkeimmän radiotaajuuden.

-Tämä on päivä, jota olemme odottaneet, kuuluttaja sanoi arabiaksi hieman sen jälkeen, kun Irakin valtiollisen radioaseman tavallinen lähetys oli katkennut.

Yhdysvallat aloitti ilmaiskunsa vain muutamia minuutteja ennen radioilmoitusta. Kuuluttaja kertoi, että hyökkäys kohdistuu Saddam Husseinin hallintoon.

Irakin hallitsija Saddam Hussein puhui aamulla Irakin televisiossa. Ei ole varmaa tietoa, oliko puhe suora vai nauhoitettu ennakkoon

(MTV3-Reuters)

(Huomenta Suomi 20.03.2003)

(Huomenta Suomi 20.03.2003)

Irak pystyy puolustamaan Bagdadia, varsin hyvinkin, mutta ei koko maata, arvioi Eversti Pekka Majuri.

(Huomenta Suomi 20.03.2003)

(Huomenta Suomi 20.03.2003)

(Huomenta Suomi 20.03.2003)

Operaation ajoitus yllätti britit.

(Huomenta Suomi 20.03.2003)

Lue myös:

    Uusimmat