Hyödynnettävät jätteet tulossa verottomiksi

Rakenteissa ja rakennuksissa hyödynnettävä jäte on tulossa verottomaksi. Samaten kaatopaikka-alueen ulkopuolella maahan hyödyntämistarkoituksessa sijoitettu jäte olisi verotonta. Lasijätteen hyödyntäminen kaatopaikalla sen sijaan säilyisi verollisena.

Hallitus antoi perjantaina eduskunnalle esityksen jätelain muuttamisesta. Uudistuksen tavoitteena on, että rakennuskohteissa olisi nykyistä edullisempaa korvata uusi raaka-aine jäteaineella. Näin siis tehostettaisiin jätteen hyödyntämistä ja vähennettäisiin jätteen sijoittamista kaatopaikalle.

Lakiesityksen mukaan hyödynnettävää ja käsiteltävää jätettä voitaisiin vastedes varastoida kaatopaikalla erillisellä alueella verottomasti kolmen vuoden ajan. Nykyisin verottoman varastoinnin enimmäisaika on vuosi. Tämän jälkeen jätteet on toimitettava pois kaatopaikalta tai niistä on maksettava veroa. Vuodessa jätettä ei kuitenkaan ehdi kertyä niin paljon, että sen hyödyntäminen olisi taloudellisesti kannattavaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat