Hynönen: Työttömien tilastoharha poistettava rakennusalalta

Rakennusliiton puheenjohtaja Pekka Hynönen vaatii rakennusalan työttömyystilastojen puhdistamista sellaisista työnhakijoista, joita ei voi pitää pätevinä tai kykenevinä alan töihin.

Rakennusliitossa katsotaan, että työministeriön synkeät tilastot leimaavat koko rakennusalaa. Rakentajien mielestä nykyisellä tilastoinnilla luodaan nuorille väärä kuva alan työllistymismahdollisuuksista. Hynösen mukaan rakennusalalla on tilastojen mukaan 28 000 työtöntä työnhakijaa, vaikka todellisuudessa ammattitaitoisesta työvoimasta on pulaa. Työttömyyskassan päivärahalla on työttömiä vain 9200 ja heistäkin noin kolmasosa "työttömyyseläkeputkessa".

-Perustettakoon eri aloille yhteinen sekatyömiesten tai erityistoimenpiteiden kohteena olevien nimike -toimenpiteet määräytyisivät työvoima- ja sosiaalihallinnon yhteisvoimin, Hynönen sanoi tänään Rakennusliiton laatuseminaarissa Helsingissä.

Pula ammattitaitoisista rakentajista uhkaa Hynösen mukaan 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, ellei alalle saada motivoituneita nuoria. Rakennusliiton laskelmien mukaan rakennusalan työntekijätehtäviin pitäisi saada vuosittain 3000-4000 peruskoulutuksen saanutta nuorta. Alan kiinnostavuuteen ja asenteisiin voitaisiin vaikuttaa työntekijöiden koulutusrahastolla, jonka avulla myös työssä olevat ammattilaiset saisivat jatko- ja täydennyskoulutusta.

Rakentajat parantavat mainettaan tosissaan

Alan julkisuuskuva ja etenkin puheet rakentamisen huonosta laadusta ovat saaneet sekä Rakennusliiton että työnantajajärjestöt yhteisvoimin parantamaan suomalaisten rakentajien mainetta. Tänään järjestetyssä Käden Jälki -laatuseminaarissa sekä työntekijä- että työnantajaliitot vakuuttivat pyrkivänsä maineen palauttamiseen suoraan parantamalla rakentamisen tasoa.

Kyseessä oli jo toinen laaja keskustelutapahtuma rakentamisen laadusta. Konkreettisena esimerkkinä pyrkimyksistä Rakennusliitto on rakennuttanut Rovaniemen maalaiskunnan asuntomessuille ns. epäkaupallisen omakotitalon.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat