Hyllytetty kenraali syyttää USA:n sotilastiedustelua

Hyllytetyn amerikkalaiskenraalin mukaan sotilastiedustelupalvelu ei päästänyt häntä pahamaineisen Abu Ghraibin vankilan erityisosastolle, jossa irakilaisvankeja nöyryytettiin.

Hyllytetty amerikkalaiskenraali Janis Karpinski syyttää Yhdysvaltain sotilastiedustelua painostuksesta irakilaisvankien nöyryyttämiseksi.

Prikaatikenraali Karpinski kertoo New York Times ja Washington Post -lehdille, ettei sotilastiedustelupalvelu päästänyt häntä tai hänen alaisiaan reserviläisiä sotilastiedustelun hallitsemalle erityisosastolle, jossa vankeja nöyryytettiin ja kohdeltiin muuten huonosti. Sotilastiedustelun päätavoitteena oli tuottaa tuloksia kuulusteluista, hän sanoi.

Myös Punaisen Ristin kansainväliseltä komitealta evättiin pääsy tähän osaan Abu Ghraibin vankilaa Bagdadin lähellä.

Karpinski oli vastuussa yli kymmenestä Irakin vankilasta, mutta hänet on sittemmin vapautettu 800. sotilaspoliisiprikaatin komentajan tehtävistä. Hän ja kuusi muuta odottavat tuloksia tutkimuksesta, joiden tuloksia ei armeijan mukaan ehkä julkaista.

Karpinski arveli, että vakinaisen väen upseerit yrittävät tehdä hänestä syntipukkia, koska hän on reserviläinen.

- Me olemme korvattavissa, hän sanoi New York Timesin mukaan.

- Miksi he haluaisivat sälyttää syyn vakinaisessa palveluksessa olevien niskaan. He haluavat panna tämän (reserviläisistä koostuvan sotilaspoliisin) syyksi ja toivovat, että asia raukeaa. No, ei se raukea, Karpinski sanoi.

(MTV3-STT-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat