Mainos

Hylätyt itkuvaunut hätkähdyttivät Kuopiossa

Lukuisat ohikulkijat huolestuivat aamupäivällä keskelle Kuopion toria jätetyistä yksinäisistä vauvanvaunuista. Vaunuista kuului lapsen itkua, eikä vanhempia näkynyt missään.

Kun ohikulkijat menivät katsomaan lähempää, vaunut paljastuivat Unicefin tempaukseksi, jolla testataan kansalaisten välittämistä. "Kiitos, että välität. Toivottavasti kaltaisiasi tulee lisää", kuului Unicefin jättämä viesti.

Kampanjalla Unicef haluaa herättää suomalaiset pohtimaan aikuisten velvollisuuksia ja turvallisen lapsuuden merkitystä.

Unicef testaa tempauksella myös uudenlaista sissimarkkinointia. Itkuvaunuja nähdään etenkin suurten kaupunkien katukuvassa.

- Haluamme herättää ihmisten tietoisuutta siitä, miten paljon hylättyjä lapsia maailmassa on, perustelee kampanjapäällikkö Tuula Laine.

Hälytyskeskukseen on Laineen mukaan tullut muutamia hätääntyneitä soittoja hylätystä lapsesta. Unicef on informoinut kampanjasta poliisia etukäteen.

Katso, kuinka moni ohikulkija pysähtyi Kuopiossa

Unicef: Hälytyskeskuksiin tullut soittoja hylätystä lapsesta

Katso Helka Shecterin raportti Kuopiosta (Kymmenen uutiset 10.3.2009)

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.