Mainos

Hyks säästökuurille

Helsingin yliopistollisen keskussairaalan Hyksin klinikat ovat viime viikolla saaneet ohjeet, joiden mukaan ei-kiireelliset poliklinikkatutkimukset siirretään ensi vuodelle. Päivystystapaukset tietysti hoidetaan, kerrottiin Hyksin Meilahden päivystävältä poliklinikalta tänään.

-Esimerkiksi sisätautiklinikkana toimivassa Kasarminkadun munuaisklinikassa on lääkäreille ilmoitettu, että joitakin jo varattujakin poliklinikka-aikoja siirretään- käydään kaikki paperit läpi ja harkitaan, mitkä ovat kiireellisiä ja mitkä eivät, lisättiin Hyksistä.

Meilahden päivystävältä poliklinikalta vahvistettiin, että helsinkiläiset eivät saisi maanantaista lähtien Hyksistä hoitoa muissa kuin henkeä uhkaavissa tai kiireellisissä tapauksissa.

Helsingin kaupungin Hyksille varaamat rahat ovat tietojen mukaan lopussa ja sairaalajohtaja Arvo Relanderin päätöksellä ei-kiireellisten helsinkiläispotilaiden hoito lopetettaisiin. Myös ajanvarauspoliklinikoiden helsinkiläispotilaat siirrettäisiin jonoon ensi vuodelle.

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Timo Honkala ei MTV3:n Huomenta Suomelle antamassaan haastattelussa usko, että potilaat jäävät olleellisesti hoitamatta. Honkalan mielestä loppuvuodeksi kasaantuu korkeintaan 10 prosentin säästöpaine eikä sen tulisi dramaattisesti vaikuttaa potilaitten hoitoon.
(MTV3-STT)


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.