Hyks haluaa tupakkayhtiöt vastuuseen

Helsingin yliopistollinen keskussairaala (Hyks) aikoo selvittää, voiko se vaatia korvauksia tupakkateollisuudelta. Korvausvaatimukset koskevat kustannuksia, joita tupakasta johtuvat sairaudet aiheuttavat Hyksille.

Hyks tutkii mahdollisuutta vaatia korvauksia tupakkateollisuudelta Hyksin hallitus päätti tänään pyytää oikeustieteen lisensiaatti Juhani Kaivolalta selvityksen siitä, onko Hyksillä oikeudellisia perusteita vaatia korvauksia.

-Maamme sairaaloissa hoidetaan vuosittain tuhansia potilaita, joiden sairauden aiheuttajana tupakka on joko pää- tai osatekijänä, sanoo aloitteen tehnyt Hyksin hallituksen jäsen Taito Pekkarinen. Hän arvioi tupakan aiheuttamien sairauskustannusten nousevan Hyksissä jopa satoihin miljooniin markkoihin vuodessa. Kaivolalta pyydetyn lausunnon on tarkoitus valmistua elokuun loppuun mennessä.

Tilastollisen näytön riittävyys ongelmana

Tupakkayhtiöiden korvausvelvollisuutta on viimeksi puitu oikeussalissa viime vuodenvaihteessa. Hovioikeus totesi tuolloin ns. tupakkaoikeudenkäynnin päätöksessä, että tupakkayhtiöt ovat velvollisia korvaamaan tupakan aiheuttamat sairaudet. Hovioikeuden mukaan yhtiöt ovat vuosikymmeniä pyrkineet johtamaan tupakoitsijoita harhaan, kun ne eivät ole kertoneet tupakan mahdollisista haitoista.

Hovioikeus kuitenkin hylkäsi samaisessa päätöksessään edesmenneen Pentti Ahon edustajien korvausvaatimukset. Hovioikeus katsoi, että yksilökohtainen syy-yhteys ei ollut osoitettavissa Ahon sairauden osalta. Ahon edustajat ovat valittaneet päätöksestä korkeimpaan oikeuteen. Epidemiologinen, tilastoihin perustuva näyttö ei siis kyseisen potilaan kohdalla ollut hovioikeuden mielestä riittävä. Hyks haluaa nyt selvittää riittäisikö tilastollinen näyttö, jos korvausvaadetta ajaa sairaalalaitos eikä yksityishenkilö. Aloitteen sorvanneen Pekkarisen mielestä syy-yhteys tupakoinnin ja kuntayhtymälle aiheutuvien kulujen välillä on kiistaton. Näytön kannalta ongelma on kuitenkin vahingon välillisyys. Tupakointi ei suoraan aiheuta vahinkoja sairaalalle, vaan vahinko aiheutuu tupakoijalle, ja vasta hänen hoitamisestaan koituu kuluja sairaalalle.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat