Huvipuistoissa sattuu kymmeniä työtapaturmia vuosittain

2000-luvulla on tapahtunut kaikkiaan 200 työtapaturmaa huvipuistojen työntekijöille. Lain mukaan huvipuistoilla on velvollisuus ilmoittaa onnettomuuksista tuoteturvallisuusvalvontaviranomaiselle.

Huvipuistoissa työskentelevien työtapaturmat eivät tilastojen perusteella ole juurikaan lisääntyneet, vaikka viime aikoina huvipuistoista on kantautunut ikäviä uutisia. Sen sijaan asiakkaille sattuneista tapaturmista ei ole tehty tilastoa.

Vuosien 2000 ja 2005 välillä huvipuistojen työntekijöille sattui kaikkiaan 200 työpaikkatapaturmaa. Vuosien aikana työtapaturmien määrät vaihtelivat 21:stä 42:een. Luvut selviävät Tapaturmavakuutuslaitosten liiton tilastoista.

Miehille ja naisille sattui työtapaturmia lähes yhtä paljon. Suurin osa korvauksen saaneista oli nuoria. Eniten tapaturmia sattui 20-24-vuotiaille.

Eniten on aiheutunut liukastumistapaturmia. Myös asennus- ja siivoustöissä on sattunut tapaturmia samoin kuin laitteiden käytössä.

Huvipuistoilla on lain mukaan velvollisuus ilmoittaa vakavista tapaturmista tuoteturvallisuusvalvontaviranomaiselle.

Kuluttajaviraston johtajan Tomi Louneman mukaan ilmoituksia tulee harvoin. Edes vakavista tilanteista ei useinkaan informoida viranomaisia, saati vähäisistä tapaturmista.

Louneman mukaan osa yrityksistä ei tiedä ilmoitusvelvollisuudesta ja jotkut peittelevät tietoisesti tapaturmia.

- Jos me luemme lehdestä onnettomuudesta, se on hurjan huono tilanne. Olemme yritykseen yhdessä ja nuhtelemme sitten, Lounema sanoo.

Lapsille tulee helposti asfaltti-ihottumaa

Kuluttajaviraston mukaan tapaturmien kirjaaminen on huvipuistokohtaista. Särkänniemen vt. johtaja Tiia Ojansivu kertoo, että heillä jokainen asiakkaalle laitettu laastari tulee tilastoiduksi. Myös kaikki työtapaturmat tilastoidaan.

Tiia Ojansivun mukaan huvipuistossa sattuneet tapaturmat eivät ole lisääntyneet muutaman viime vuoden aikana.

- Lapsille voi sattua pieniä tapaturmia, kun he ovat innoissaan huvipuistoon pääsystä. Kaatumisista aiheutuu asfaltti-ihottumaa viikoittain.

Laitteissa asiakkaille sattuu Ojansivun mukaan vähän tapaturmia, koska nykyiset laitteet ovat turvallisia. Työntekijöille ei ole tapaturmia sattunut muutaman viime vuoden aikana.

- Keittiössä voi lipsahtaa veitsi käteen tai työntekijä voi kompastua ajolaitteisiin.

Särkänniemessä käy vuosittain 600 000 henkeä.

Särkänniemessä asiakkaiden ja työntekijöiden turvallisuuteen on panostettu. Työntekijät saavat tehtävän mukaisen koulutuksen lisäksi turvallisuuskoulutuksen.

Työntekijöiden tulee varautua poikkeustilanteiden, kuten sähkökatkojen, tulipalojen ja laiteseisokkien varalle.

Vesipuistot tulee tehdä turvallisemmiksi

Viime aikoina myös vesipuistoista on kantautunut huonoja uutisia. Lapsia on ollut lähellä hukkumisia, eivätkä työntekijät ole osanneet toimia oikein hätätilanteessa. Kuluttajaviraston mukaan työntekijöiden turvallisuuskoulutukseen pitäisi panostaa enemmän, jotta vaaratilanteilta vältytään.

Aina huvipuistojen vaaratilanteista ei voi syyttää työntekijöitä.

- Lapset ovat vanhempiensa vastuulla huvipuistoissa, Lounema korostaa.

Kesän aikana kaikkien Suomen huvipuistojen ja kiertävien tivoleiden turvallisuus tarkastetaan. Kuluttajavirasto aikaisti tarkastuksien alkamista huvipuistoissa tapahtuneiden onnettomuuksien takia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat