Huvipuistoilla hyvä kesä

Lähes kaikilla maan huvipuistoilla on ollut hyvä kesä. Vaikka kautta on vielä pari viikkoa jäljellä, monien puistojen kävijämäärä on kasvanut yli kymmenen prosenttia. Ainoastaan Wasalandiassa kävijämäärät ovat laskeneet rajusti.

Toukokuun kylmät ilmat lupasivat huonoa kesää huvipuistoille. Kesäkuu muutti kuitenkin kaiken ja varsinkin heinä-elokuun vaihteessa puistot ovat olleet tupaten täynnä. Helsingin Linnanmäki on säilyttänyt asemansa maan vierailluimpana huvipuistona, kävijöitä on jo lähes 30 000 viime vuotista enemmän.

Särkänniemi Tampereella seuraa perässä hyvänä kakkosena, kasvua saman verran. Myös Muumimaailmassa, Visulahdella ja Puuhamaassa on kiritty edellisestä vuodesta parilla tuhannella kävijällä.

Uudet laitteet lienevät paras kilpailukeino; Särkänniemeen tulee kesäksi 2001 jättiläiskokoinen vuoristorata, joka rakentaminen maksaa 25 miljoonaa. Säätkin vaikuttavat, mutta vähemmän: 1997 oli Linnanmäellä vähemmän kävijöitä kuin 1998, joka oli Linnanmäen historian runsassateisin kesä ja 1997 oli ennen tätä vuotta vähäsateisin kesä.

Murheellisesti on mennyt Wasalandiassa, jossa kävijämäärä on laskenut 25 prosenttia. Syynä alamäkeen pidetään tax free -kaupan loppumista, joka vei Vaasasta turistit. Pientä notkahdusta osattiin odottaa, mutta ei näin suurta. Osa huvipuistoista on ovensa jo sulkenut, toisilla kausi jatkuu vielä pari viikkoa.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat