Huumetestit eivät paljasta lääkkeiden väärinkäyttöä

Huumetestien tulkinnassa on yhä ongelmia. Kansanterveyslaitoksen dosentin Timo Seppälän mukaan testeissä ei esimerkiksi selviä, käyttääkö rauhoittavista kärähtänyt lääkkeitä väärin vai lääkärin määräyksen mukaisesti.

- Työpaikoilla on syytä miettiä, lähdetäänkö tällaisesta rankaisemaan. Kiinnijäänyt voi käyttää lääkkeitä lääkärin määräyksestä esimerkiksi siksi, että voisi käydä töissä, Seppälä sanoo.

Seppälän mielestä työpaikkojen kannattaa muutenkin miettiä, miksi ja miten työntekijöitä testataan.

- Tutkimustietoa vaikutuksista ei ole. Ei esimerkiksi tiedetä, mitä testaus tekee työilmapiirille. Huonosti suoritettuna se voi aiheuttaa vahinkoa ja rahanmenoa.

Muun muassa julkisten ja yksityisten terveydenhuolto-organisaatioiden perustama Labquality julkaisi uudet suositukset huumetestauksesta keskiviikkona.

Suosituksissa on otettu huomioon neljä vuotta sitten annettu laki yksityisyyden suojasta. Esimerkiksi virtsatestien antamista ei tarvitse valvoa niin tarkkaan kuin ennen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat