Huumesalakuljetuksesta epäillyt rockmuusikot pääsivät vapaaksi

Helsingin käräjäoikeus vangitsi tänään amerikkalaisen Wild Child -rockbändin managerin. Poliisikuulusteluissa hän on kertonut olleensa sunnuntaina Helsingissä löytyneen 45 kilon hasislastin takana. Pidätettynä olleet yhtyeen jäsenet vapautettiin aamupäivällä.

Hasis löytyi bändin soittimien seasta Helsingin sataman tullitarkastuksessa. Pilveä oli kaikkiaan noin 45 kiloa. Legendaarista the Doors -bändiä matkivan Wild Child-yhtyeen jäseniä epäiltiin huumesalakuljetuksesta. Soittajien sekaantumisesta hasislastiin ei ole löytynyt näyttöä. Sen sijaan bändin manageri Ronald Romano vangittiin tänään.

Romanoon liittyviä ja mahdollisesti hänen kanssaan huumausainetekemisissä olleita henkilöitä on tavoittamatta. Juttu tulee oikeudessa esille kesäkuun alussa. Bändin jäsenet sen sijaan vapautettiin tänään.

Soittajia epäillään yhä huumerikoksista, sillä heidän hotellihuoneestaan löytyi muutamia grammoja hasista.
(MTV3/Jarkko Sipilä)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat