Huumerikollisuus kasvussa

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuoden 1998 vuosikatsauksen tilastot osoittavat, että rikollisuustilanne on pysynyt maassamme suunnilleen edellisen vuoden tasolla. Huumerikollisuus on kuitenkin selvässä nousussa. Vuonna 1998 keskusrikospoliisin tilastoimien huumerikoksista epäiltyjen määrä nousi 18 prosenttia edellisvuodesta 8 280:een.

Huumeita

Näistä 392 oli ulkomaalaisia. Ulkomaalaisten osuus nousi 10 prosenttia edellisestä vuodesta. Suurin ulkomaalaisryhmä oli venäläiset ja toiseksi suurin virolaiset. Vuonna 1998 maassamme annettiin 4 840 sellaista tuomiota, joissa eräänä syyksi luettuna rikoksena oli huumausainerikos. Törkeiden huumausainerikosten määrä kuitenkin väheni edellisestä vuodesta. Törkeitä huumerikoksia oli 199, kun vuonna 1997 niitä oli 239.

Väkivalta huolestuttaa kansalaisia

Henkirikoksia tapahtui vuonna 1998 edellistä vuotta vähemmän. Murhien ja tappojen kokonaismäärä oli 113. Luku on kuluvan vuosikymmenen alhaisin. Surmatekojen taso on ollut kolme henkirikosta 100 000:ta henkeä kohden. Suomen henkirikostaso on läntisen Euroopan korkein.

Haastattelututkimusten perusteella vammaan johtaneet pahoinpitelyt ovat vähentyneet, mutta samalla väkivallan pelko kansalaisten keskuudessa on yleistynyt. Tilastoitujen varkausrikosten määrä kasvoi jonkin verran edellisestä vuodesta. Huippuvuosi oli laman aikana 1990, jolloin tilastoitiin 200 000 varkautta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat