Huuhtanen: Eri tahot tunnistamaan mielenterveyshäiriöitä

Kansaneläkelaitoksen pääjohtaja haluaa mielenterveysasioissa enemmän yhteistyötä.

Kansaneläkelaitoksen pääjohtaja Jorma Huuhtasen mielestä virallisten tahojen ja eri laitosten pitäisi tehdä enemmän yhteistyötä sekä keskenään että kolmannen sektorin kanssa, jotta mielenterveyden vaikeudet ja niiden aiheuttamat selviytymisen häiriöt saataisiin paremmin hallintaan.

Huuhtanen sanoi mielenterveyspäivillä Kuopiossa, että mielenterveyshäiriöiden varhainen tunnistaminen on ensiarvoisen tärkeää tietyillä yhteiskunnan näköalapaikoilla. Näitä ovat ovat mm. terveyskeskukset, sosiaalitoimistot, lasten päivähoitopaikat ja koulut.

Huuhtasen mukaan hoidon tarpeeksi varhaisessa aloittamisessa on ilmennyt suuria puutteita.

- Toimeentuloturvan keinot, työkyvyttömyyseläkkeet ja sairausvakuutuksen päivärahat, eivät yksin riitä mielenterveyshäiriöiden aiheuttaman kärsimyksen lievittämiseen eikä mielenterveyspotilaiden perheiden tukemiseen, Huuhtanen sanoi.

Lähes viidesosalla väestöstä on mielenterveyden ongelmia ja häiriöitä. Mielenterveysongelmista kärsivien sosiaaliturva koostuu toimeentuloturvan lisäksi toimivien palvelujen ja lähiyhteisön tuen yhteensovittamisesta.

-Tässä kehitystyössä Kela on osaltaan täsmentämässä ja tehostamassa mielenterveyspotilaille suunnattua kuntoutusta, sanoi pääjohtaja.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat