Suomen jalkapallomaajoukkueen valmentaja Olli Huttunen muistaa hyvin Liechtensteinissa Suomelle heppoisin perustein tuomitun rangaistuspotkun.
Eurooppalaisen sopupelivyyhdin päätekijäksi epäilty mies paljasti keskiviikkona, että oli lahjonut Liechtensteinin ja Suomen välisen MM-karsintaottelun tuomarin.
- Se on tämän päivän jalkapalloa, mihin on valitettavasti jo totuttu. Tällaisia uutisia tulee, ottelun aikaan päävalmentaja Stuart Baxterin apuvalmentajana toiminut Huttunen sanoi MTV3:lle.
- Se on tietysti valitettavaa, että tänä päivänä ulkopuolinen, kolmas taho pyrkii näihin otteluihin vaikuttamaan.
Suomi pelasi Vaducissa erittäin huonon ottelun ja joutui lähtemään kotiin 1-1-tasapelin saattelemana. Suomi teki maalinsa rangaistuspotkusta, joka tuomittiin, kun kotijoukkueen pelaaja tönäisi Jari Litmasta.
- Pelin jälkeen ei tullut itselle mieleenkään, että peli oli millään tavalla järjestetty.
- Muistan hyvin sen tilanteen, oli verrattain heppoinen rangaistuspotku. Mutta kyllähän näitä on uran varrella nähnyt monta vastaavaa. Siinä mielessä tämä ei ollut mikään poikkeus, Huttunen muistelee.
Lahjonnan paljastanut mies ei kertonut oliko hänen lahjontansa tuottanut tulosta.
- Mikä oli sitten järjestelyn lopputulos, niin sitähän me ei tiedetä. Tätä pyritään kitkemään pois jo UEFA:nkin puitteissa, mutta valitettavasti sitä vielä esiintyy. Se on valitettavaa, Huttunen pahoittelee.
Katso Tulosruudun juttu (15.12.2010)
Sumo video id