Huuhkajien kapteeni kertoi kauhunhetkistään Kreikassa – tyttöystävän puhelu muutti suunnitelmat välittömästi: "Kirjoitin Rivelle viestin keskellä yötä, että en pääse nyt tulemaan"

3:29
Suomi kärsi Puolan Gdanskissa 1–5 murskatappion keskiviikkona.

Suomen jalkapallomaajoukkueen kapteeni Tim Sparv joutui yllättäen jättämään väliin maaottelureissun Puolaan tällä viikolla henkilökohtaisista syistä.

Täksi kaudeksi Kreikan pääsarjaan Larissaan siirtynyt Tim Sparv kertoi pelottavasta tilanteesta, joka peruutti hänen reissunsa Puolaan pikaisella aikataululla.

Suomi pelasi keskiviikkona Puolaa vastaan Gdanskissa, ja kapteeni oli sivussa henkilökohtaisista syistä.

Lauantaina ennen sunnuntaista Kansojen liigan Bulgaria-ottelua Sparv oli jälleen rivissä mukana ja kertoi omin sanoin, mistä poissaolossa oli kyse.

– Tämä viimeinen viikko on ollut vähän haastava, etenkin tyttöystävälle. Raskaus on aiheuttanut viime aikoina vähän ongelmia. Sunnuntaina pelasin Ateenassa, ja pelin jälkeen tyttöystävä soitti ja sanoi, että hän menee nyt sairaalaan. Kirjoitin viestin Rivelle (Suomen päävalmentaja Markku Kanerva) keskellä yötä, että en pääse nyt tulemaan, mä lähden takaisin Larissaan, Sparv kertoi.

33-vuotias Sparv ja hänen tshekkiläinen tyttöystävänsä Jitka Novackova odottavat esikoistaan.

– Oltiin sairaalassa kolme päivää, mutta Jitka ja lapsi voivat hyvin. Tohtorikin antoi minulle luvan tänne. Se tuntui henkisesti hyvältä, että voin olla täällä sataprosenttisesti läsnä ja voin auttaa joukkuetta.

Sparv ja Novackova ovat muutenkin uuden äärellä, sillä pariskunta muutti vasta kesällä Larissaan Tanskasta keskikenttämiehen seurasiirron vuoksi.

– Ensimmäinen lapsi tulossa ja uusi tilanne, uusi maa, ja tyttöystävä ei tunne sieltä ketään. Vähän hankala tilanne. Mutta olemme löytäneet hyvän lääkärin ja hyvän sairaalan. Meillä on ympärillä ihmisiä, jotka auttavat ja tukevat meitä. Se on pääasia, että mä tiedän, että hänellä on kaikki hyvin siellä.

Sparvin antamien kommenttien rivien välistä voi tulkita, että aika Larissassa on ollut muutenkin kaikin puolin värikästä.

– Yksityiskohtiin en halua tällä hetkellä mennä, mutta se on ollut aika erilaista. Elämä ylipäätään, mutta enemmän tuo jalkapallopuoli. Me pelaamme ilman muuta selviytymisestä (Kreikan pääsarjassa), ja pelit ovat menneet ihan hyvin, Sparv kuvaili.

– Vaikea sarja ja kovia pelejä, ja se toimintakulttuuri on aika erilainen, mutta sitä minä hain. Se on tosi mielenkiintoista. Joka aamu herään ja mä mietin, mitä mä saan nähdä tänään.

Sparv on pelannut Larissan kaikki kolme ottelua Kreikan Superliigassa. Seura on sarjan häntäpäässä yhden tasapelin tuoman pisteen keränneenä.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja