Huuhkaja-hyökkääjä: ”Sunrise Avenuen laulaja on Saksassa käsittämättömän suosittu”

Huuhkajien hyökkääjä Tim Väyrynen pääsi nihkeän syksyn jälkeen näyttämään keväällä osaamistaan Saksan neljännellä sarjatasolla Viktoria Kölnissä.

Samalla aukenivat silmät Euroopan suurimman maan mittakaavasta.

- Meillä oli todella hyvä jengi, mutta harmillisesti vain yksi joukkue pääsi karsimaan noususta. Sarjan hyvästä tasosta kertoo jotain se, että osalla joukkueista katsojakeskiarvo on 20 000:n luokkaa, Väyrynen kuvaili MTV Sportin haastattelussa ennen maajoukkueen Unkari-peliä.

Saksassa kaikelle tuntuu riittävän omat faninsa – esimerkiksi moni suomalaisbändi lyö läpi Euroopassa juuri Saksassa.

- Se on juuri näin! Kun miettii jotain Sunrise Avenueta, niin laulaja Samu (Haber) on siellä järjettömän suosittu. Sehän näkyy koko ajan mediassa, Väyrynen innostuu.

22-vuotiaalle espoolaiselle itselleen olennaisinta oli päästä pelaamaan edes jossakin, kun paikka Dortmundin kakkostiimissä ei auennut, ei sitten millään.

- Äärimmäisen tärkeää oli, että pääsin taas pelirytmiin, tekemään ja syöttelemään maaleja ja siten auttamaan seuraa.

Kölnissä futiskannatus on selkeästi sektoroitu: käytännössä kaikki kannattavat Bundesliigan FC Kölniä.

3. Bundesliigan Fortuna Köln taas on Rein-joen länsipuolen ”oma” joukkue, ja heillä on oma pieni kannattajakuntansa, samoin kuin Väyrysen keväällä edustamalla , Reinin itäpuolella sijaitsevalla Viktoria Kölnillä.

Väyrysen lyhykäinen kesäloma päättyy näinä päivinä. Lainasiirroista on huhuttu, mutta toistaiseksi mitään ei ole vahvistettu, joten lähtökohtaisesti kauteen valmistava harjoitusjakso starttaa Dortmundissa.

- Mulla on vuosi vielä Dortmundin kanssa sopimusta, mutta käytännössä kaikki on auki. Kiva nähdä mitä tapahtuu, Väyrynen hymyilee.


Lue myös:

    Uusimmat