Huuhaata vai ei – kirkasvalokuulokkeet kehittänyt firma puolustautui

Kirkasvalokuulokkeet kehittänyt oululaisyritys puolustautui Skepsis ry:n syytöksiä vastaan Radion Novan Enbuske & Linnanahde Crew -ohjelmassa.

Skepsis myönsi kuun alussa tämän vuoden Huuhaa-palkinnon valolaitteen kehittäjälle ja valmistajalle, Valkee Oy:lle.

Skepsiksen mukaan Valkee on markkinoinut tuotettaan tehokkaana apuna terveyteen, ennen kuin väitteiden tueksi on ollut tieteellisesti vakuuttavia ja riittävän suurella joukolla tehtyjä tutkimuksia.

– Me ei suoraan väitetä, että nämä kuulokkeet sinänsä olisivat huuhaata, vaan tämä palkinto annettiin nimenomaan Valkeelle tästä markkinoinnista. Tavallaan ennen kuin on tehty kunnon tutkimuksia, on ruvettu jo aggressiivisesti markkinoimaan näitä kuulokkeita nimenomaan tehokkaana keinona kaamosmasennukseen, aikaerorasitukseen, en edes muista mihin kaikkeen, Skepsis ry:n hallituksen jäsen Tiina Raevaara totesi.

Valkeen tieteellisen johtajan Juuso Nissilän mukaan yrityksen tekemä tutkimus on pätevää.

– Tutkimuksissamme johdonmukaisesti 8-9 potilasta kymmenestä on todennut masennusoireiden poistuvan, Nissilä vastasi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat