Mainos

Hutusotilaat toimivat aktiivisesti Zairen pakolaisleireillä

Itäisessä Zairessa hylätystä pakolaisleiristä löydetyt asiakirjat osoittavat, että Ruandasta paenneet hutusotilaat jatkoivat aktiivista toimintaa leireissä YK:n kielloista huolimatta. Ruandan entisen hallituksen sotilaat ja pahamaineisen Interahamwe-miliisin jäsenet pakenivat Zairen tutsikapinallisten hyökkäystä Mugungan leiristä viime viikolla. Samalla myös sadattuhannet tavalliset hutupakolaiset pääsivät palaamaan kotimaahansa.

Leiriin jäi kolme linja-autoa, joista löytyi ammuksien lisäksi satojatuhansia sotilastoimintaa käsitteleviä asiakirjoja. Dokumentit osoittavat Ruandan sisällissodan hävinneiden hutujen pitäneen leiriä tukikohtana. Leiriin ostettiin aseita, siellä koulutettiin uusia sissejä ja suunniteltiin operaatioita Ruandan tutsihallituksen kukistamiseksi voimatoimin.

Upseerit kouluttivat asiakirjoista päätellen sotilaita myös kahdessa muussa pakolaisleirissä. Koulutukseen sisältyi sissisodankäynnin ja miinojen käsittelyn lisäksi myös ideologista ja poliittista opetusta. Aseita ostettiin leireihin paikallisilta kauppiailta. Ruandan hutujen sotilaspiirien väliset yhteydet toimivat Itä-Zairesta myös Tansaniassa sijaitseville pakolaisleireille.

Asiakirjat osoittavat myös, että Englannissa toiminut yhtiö toimitti aseita Ruandan hutujoukoille kansanmurhan aikaan vuonna 1994. Aseita rahdattiin Ruandaan mm. Israelin ja Albanian kautta YK:n aseidenvientikiellon vastaisesti.

Löytyneet asiakirjat asettavat leirien ylläpitoa rahoittaneen YK:n vaikeaan asemaan. Maailmanjärjestö oli nimenomaan kieltänyt kaiken poliittisen ja sotilaallisen toiminnan pakolaisleireillä.
(STT-Reuter)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.