Mainos

Huttu-Juntunen kannusti maaseutua omatoimisuuteen

Maaseudun ja syrjäkylien tulevaisuuden palvelutaso riippuu pitkälti kylien omatoimisuudesta, sillä maaseudun kehittäminen ei enää lähde ylhäältä valmiiksi annetuista ja tuotetuista toimintaehdotuksista. Tällaisen viestin toi Kainuun kuudensille kylä- ja asukastoimintapäiville Puolangalle kokoontuneille kylätoimikunta-aktivisteille sosiaali- ja terveysministeri Terttu Huttu-Juntunen. (vas.)

Hän siirsi vastuuta pois julkiselta sektorilta todeten, että rahaa valtiolla on, mutta hyviä hankkeita liian vähän.
-Olisiko suuntauduttava siihen, että kunta antaa kylälle tai kyläryppäälle rahakassin ja käskee sillä hoitaa oman alueensa sosiaali-, lomitus- ym. kunnalliset palvelut? kyseli kainuulaisten oma ministeri viitaten kuntien ja valtion nykyiseen rahanjakosysteemiin.

Huttu-Juntunen tukisti kuntia uskalluksen puutteesta ja vanhoihin toimintatapoihin kangistumisesta. Hänen mukaansa ei ole perusteltua enää odottaa valtiovallalta valmiiksi suunniteltuja, rahoitettuja ja toteutettuja toimintamalleja. Hän huomautti myös, että Itä-Suomi voi olla todellinen edunsaaja, jos EU:n alue- ja rakennepolitiikan tämänhetkiset kaavailut vuoden 2000 jälkeen toteutuvat.
STT

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.