Husin kirurgi kiisti kunnianloukkauksen, mutta myönsi kirjoittelun

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus) työskentelevä kirurgi on kiistänyt oikeudessa syyllistyneensä kunnianloukkaukseen kollegaansa vastaan. Hän myönsi kuitenkin kirjoittaneensa kirjoitukset, joissa esitettyjen väitteiden perusteella syyttäjä ja toinen Husissa työskentelevä kirurgi vaativat hänelle rangaistusta.

-Ne ovat totuudenmukaisia.Niissä ei ole valheita, eivätkä ne ole minun keksintöäni, sanoi syytetty kirurgi väitteistään Helsingin käräjäoikeudessa.

Vuosina 2005 ja 2006 kirjoitetut kirjeet oli osoitettu työnantajalle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kihlakunnansyyttäjä Antti Simola katsoo, että useat kohdat niissä olivat omiaan loukkaamaan kollegan kunniaa.

Kirjeissä kirurgi muun muassa luonnehtii kollegaansa henkisesti häiriintyneeksi sekä esittää lääketieteellisiä arvioita tämän mielenterveydestä. Lisäksi hän kirjoitti, että työnantaja olisi määrännyt kollegan terapiaan ja että tämä olisi savustanut useampia nuorempia lääkäreitä ulos yksiköstä.

Kirjeissä haukuttu kirurgi puolestaan katsoo, etteivät loukkaavat väitteet pidä paikkaansa. Hän vaatii rangaistuksen lisäksi 20000 euron korvauksia kärsimyksestään.

Kaksikon työpaikkakärhämöinti on jatkunut vuosia. Syyttäjän mukaan syytetty katkeroitui kollegalleen jo 1990-luvulla, jolloin hän menetti virkansa, mutta sai sen myöhemmin hallinto-oikeuden päätöksellä takaisin. Myöhemmin miesten välit ovat kärjistyneet entisestään.

Molemmat kirurgit pyysivät viime vuonna poliisia selvittämään, onko toinen syyllistynyt kunnianloukkaukseen. Vain toinen esitutkinta johti syytteeseen.

Oikeudenkäynti jatkuu huomenna. Syytetty kirurgi on kutsunut todistajiksi useita husilaisia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat