Mainos

Hurrikaanien katoa korjataan teollisuudessa

Autoteollisuus ja öljy-yhtiöt ovat taloudellisissa vaikeuksissa hirmumyrskyjen vuoksi. Kaikkiaan hurrikaanien aiheuttamat vakuutuskustannukset ovat nousseet 50 miljardiin euroon.

Yhdysvaltoja koetelleiden hirmumyrskyjen välillisistä vahingoista on tullut taas uutta tietoa.

Maan autoteollisuus ilmoitti tiistaina ajoneuvojen syyskuun myynnin pudonneen merkittävästi mm. sen vuoksi, että hirmumyrskyt ovat nostaneet polttoaineiden hintoja. Myös kuluvan lokakuun myynnin ennustetaan jäävän huonoksi.

Maailman toiseksi suurin öljy-yhtiö BP ilmoitti tiistaina tappiokseen 700 miljoona dollaria (590 miljoonaa euroa). Lisäksi se joutuu vetämään alas ennusteitaan tämän vuoden tuotantomääristä alas. Yhtiön tärkeimmät tuotantoalueet sijaitsevat juuri Meksikonlahdella.

Sveitsiläinen jälleenvakuuttaja Zurich Financial Services Group kertoi puolestaan 600 miljoonan dollarin (500 miljoonan euron) korvausmääristä hirmumyrskyjen vahinkojen jälkeen. Kaikkiaan hirmumyrskyjen aiheuttamien vahinkojen määräksi arvioidaan 60 miljardia dollaria (50 miljardia euroa).

(STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.