Hurrikaani Irene voi seisauttaa New Yorkin joukkoliikenteen

New Yorkin kaupungissa on ryhdytty evakuointeihin lähestyvän Irene-hurrikaanin takia. Kaupungin pormestari on määrännyt muun muassa vanhainkodit ja sairaalat evakuoitaviksi alavilta alueilta.

Alueella lisäksi varaudutaan laajoihin sähkökatkoihin. Irene saattaa seisauttaa myös New Yorkin joukkoliikenteen.

Itärannikon asukkaat varastoivat parhaillaan vettä ja ruokaa ja yrittävät suojella kotejaan, autojaan ja veneitään.Viranomaiset päättävät mahdollisista laajemmista evakuoinneista viimeistään huomisaamuna.

Myös New Jerseystä evakuoidaan

Yhdysvaltojen itärannikkoa lähestyvä hurrikaani Irene aiheuttaa suurevakuoinnin myös New Jerseyn osavaltiossa.

Cape Mayn piirikunnan ja sen edustalla olevien saarten asukkaita on käsketty lähtemään kodeistaan. Evakuointikäsky voi koskea jopa 760 000 ihmistä.

Piirikunnan hätätilajohtaja on kehottanut evakuointikäskyä uhmaavia ihmisiä panemaan vasempaan kenkäänsä henkilöllisyystodistuksen, jotta heidät voidaan tunnistaa pahimman sattuessa.

Vuorovesi on jo nyt alueella korkealla. Sen vuoksi Irene voi aiheuttaa pahoja tulvia.

Irenen uskotaan runtelevan lähipäivinä Yhdysvaltojen itärannikkoa ja tavoittavan New Yorkin kaupungin viikonloppuna. Eilen Irene katkoi sähköjä ja kaatoi puita Bahamasaarilla.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat