Huput päähän - taivaalta tulee vettä, räntää ja lunta

Sää jatkuu tänään pilvisenä. Maan eteläosaan leviää vesi- ja räntäsateita. Illaksi sateet leviävät maan keskiosaan.

MTV:n meteorologin Liisa Rintaniemen mukaan seuraava sadealue lähestyy jo etelärannikkoa Suomenlahden toiselta puolelta.

– Vettä tulee tänäänkin etelässä iltapäivällä lähes solkenaan, tosin välillä olomuoto saattaa käväistä rännän puolelle, Rintaniemi toteaa. 

Sisämaahan edetessään sadealue voi muuttua iltapäivällä osittain lumeksi.

Itä-Lapissa tulee lumisateita iltapäivän aikana vaikka saderyväs onkin heikkenemään päin.

Elohopea sinnittelee tänään nollassa tai plussalla koko maassa.

– Lämpötilat ovat tänään lännessä 3-4 astetta ja aina Rovaniemen korkeudelle ollaan plussan puolella. Lapissakin ollaan enimmäkseen nollan vaiheilla, Rintaniemi ennustaa.

Yön aikana sateet liikkuvat pohjoisemmaksi ja muuttuvat lumisemmaksi.

Sateita riittää myös huomenna, sillä matalapaine on tuolloin aivan Suomen yllä.






Lue myös:

    Uusimmat