Huovinen: Vanhuspalvelulakia pitää muuttaa

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) aikoo viedä vanhuspalvelulain muuttamisen hallituksen käsiteltäväksi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kyselyn mukaan hoitajia on yhä paikoin liian vähän, vaikka vanhusten palvelut ovat parantuneet uuden lain myötä. 

-  Eduskuntahan on edellyttänyt varsin voimakkaasti yksimielisellä kannanotollaan jatkotoimenpiteet siten, että mikäli vanhuspalvelulain suositus tältä osin ei toteudu, niin sitten tarkastellaan lainsäädännöllisiä keinoja. Tähän eduskunnan yksimieliseen kirjaukseen olen tietysti vahvasti myös itse sitoutunut, Huovinen sanoo MTV Uutisille.

Huovinen kuitenkin muistuttaa, että kehityssuunta on ollut oikea. Hän ei ota suoraan kantaa siihen, tulisiko suositusten rikkojille määrätä jatkossa sanktioita.

- Toisaalta tässä on kuitenkin liikuttu ihan oikeaan suuntaan. Minusta ei pidä nyt liikaa meidän ammattikenttää tässä syyllistää. On varmasti yritetty tehdä niitä muutoksia, joita vanhuspalvelulaki edellyttää. Mutta vauhti ei ole riittävä siihen nähden, mikä on asetettu tavoitteksi. Sen takia meidän on välttämätöntä tarkastella, mitä muita toimenpiteitä tarvitaan. Lisäksi on muistettava, että nämä THL:n tutkimukset ovat hyvin yksityiskohtaisia, eli me tiedämme varsin tarkkaan nyt sen, missä nämä alitukset ovat ja pääsemme sitten ohjaamaan toivottavasti ihan yksikkötasolla näitä alittajia oikealle tielle.

Huovinen sanoo toivoneensa, että positiivinen kehitys vanhustenhoidossa olisi ollut nopeampaa, niin että tavoitteisiin olisi päästy.

- Ymmärrän toki ne haasteet, joissa tänä päivänä ollaan. Kuntatalous on kovilla ja monesti voi olla kyse myös osaavien työntekijöiden, pätevien ihmisten löytämisestä. Meillä on tämäkin haaste tässä edessä. Tarvitaan hyvää johtamista, tarvitaan hyviä työkulttuureita, jotta ihmiset jaksavat tehdä tätä vaativaa ja sitoutumista edellyttävää työtä.

 

Lue myös:

    Uusimmat