Huovinen helpottaisi kirkkoherrojen erottamista

Piispa Eero Huovinen esittää seurakunnan luottamuselinten ja tuomiokapitulin vallan lisäämistä suhteessa kirkkoherraan.

Helsingin hiippakunnan piispa Eero Huovinen helpottaisi kirkkoherrojen erottamista.

Huovinen ehdottaa Väli-Suomen Sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa, että kirkkoherran siirtämisestä muihin tehtäviin voitaisiin tehdä seurakunnan luottamuselinten ja tuomiokapitulin päätös.

Tällä hetkellä valtakirjan saanutta kirkkoherraa on lähes mahdotonta erottaa. Myöskään kirkkovaltuusto ei voi erottaa kirkkoherraa. Huovisen mielestä tämä on erityisen hankala tilanne silloin, jos kirkkoherra ei pystykään johtamaan seurakuntaa toivotulla tavalla.

Huovinen ottaa kantaa myös nykyisten hiippakuntien pieneen määrään sekä tuomiokapitulien tehtävän kuvaan.

- Tavoitteeksi on asetettava 15-20 hiippakuntaa nykyisen kahdeksan sijaan. Radikaali uudistus merkitsisi myös tuomiokapitulien tehtävien muutosta. Ne voisivat olla oleellisesti nykyistä pienempiä piispojen toimistoja. Nyt voisi olla oikea aika keskustelun aloittamiseen, Huovinen arvio.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat